Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lisää kokemusta

Ossi Pohjola Secgon nuijan varteen

13.5.2003 16:54 Secgo Group Oy:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on nimitetty Ossi Pohjola. Secgon mukaan Pohjolan monipuolinen kokemus it-alalla tukee Secgon kansainvälistymistä ja kasvua.

- Secgo on minulle yrityksenä hyvin kiinnostava, koska se toimii tietoturva- ja liikkuvuudenhallintatuotteillaan tietotekniikan nopeimmin kasvavilla markkinoilla. Lisäksi Secgolla on vahva asiakaspohja Suomessa ja lupaavat näkymät kansainvälisesti. Siitä on osoituksena esimerkiksi helmikuussa Toshiba Europen kanssa tehty sopimus, sanoo Pohjola.

Pohjolalla on yli 20 vuoden kokemus kansainvälisistä johtotehtävistä it-alalla. Pohjola on työskennellyt muun muassa nykyisen Accenturen edeltäjässä Andersen Consultingissa, jossa hän perusti ja johti Suomen toimintoja, sekä Oraclella, jossa hän toimi muun muassa EMEA:n johtoryhmän jäsenenä.

Secgon hallituksen nykyinen puheenjohtaja Markus Mattsson jatkaa hallituksen jäsenenä. Ossi Pohjola on nimitetty jäseneksi myös Instrumentoinnin hallitukseen. Instrumentoinnin hallituksen puheenjohtajana toimii edelleen Mattsson. Secgon hallituksen muita jäseniä ovat Petri Niemi CapMan Capital Managementista, Jukka Mäkinen Eqvitec Partnersista, Kai Miesmäki sekä Secgon toimitusjohtaja Matti Mujunen.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Salcompin tulos painui pakkaselle

10.02.2009 Laturivalmistaja Salcompin tulos painui tappiolliseksi ja liikevaihto pieneni loka–joulukuussa. Yhtiö arvioi myös markkinaosuutensa pienentyneen.

.