Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ulkoistamisella suurta kannatusta

Accenture kartoitti valtionhallintojen ulkoistamistarpeita

22.5.2003 09:21 Accenturen selvityksen mukaan lähes 90 prosenttia selvitykseen osallistuneista valtionhallinnon päättäjistä ulkoistaa toimintoja, jotka ovat ?tärkeitä tai ratkaisevan tärkeitä" heidän tehtävänsä eli julkisten palvelujen tarjoamisen kannalta.

Vain kaksi prosenttia selvitykseen osallistuneista valtionhallinnon päättäjistä sanoi, että ulkoistaminen on "heidän tehtävänsä kannalta suhteellisen merkityksetöntä".

Yli 150 päättäjää 22:sta Aasian, Euroopan, Pohjois–Amerikan ja Etelä–Amerikan valtiosta osallistui selvityksen kyselyihin ja haastatteluihin.

Selvityksessä todettiin, että toimintoja ulkoistetaan etupäässä kansalaisille ja muulle asiakaskunnalle tarjottavan julkisen palvelun nopeuttamiseksi tai sen laadun parantamiseksi. Julkisen hallinnon yleisimmin ulkoistamia toimintoja ja palveluita ovat muun muassa henkilöstön koulutusohjelmat, taloushallinto, henkilöstöhallinto, tilaus- ja toimitusketjuun liittyvät tehtävät sekä tietotekniikkasovellukset ja –infrastruktuuri.

Uuutta tekniikkaa

Valtionhallinnon päättäjät, jotka kertoivat ulkoistavansa toimintoja saadakseen käyttöönsä uutta tekniikkaa tai asiantuntemusta tai muuttaakseen, olivat tyytyväisempiä tuloksiin kuin ne päättäjät, jotka kertoivat ulkoistavansa toimintoja pääasiassa pienentääkseen kustannuksia.

Esimerkiksi 71 prosenttia päättäjistä, jotka kertoivat ulkoistavansa toimintoja saadakseen käyttöönsä uutta tekniikkaa, 71 prosenttia päättäjistä, jotka kertoivat ulkoistavansa toimintoja keskittääkseen tai standardisoidakseen niitä ja 70 prosenttia päättäjistä, jotka kertoivat ulkoistavansa toimintoja saadakseen käyttöönsä asiantuntemusta, ilmoittivat, että nämä tavoitteet saavutettiin "?pääosin tai täysin"?. Kuitenkin vain 50 prosenttia päättäjistä, jotka kertoivat ulkoistavansa toimintoja pääasiassa pienentääkseen kustannuksia, ja vain 24 prosenttia päättäjistä, jotka kertoivat ulkoistavansa toimintoja pääasiassa lisätäkseen tulojaan, sanoivat, että heidän tavoitteensa saavutettiin "?pääosin tai täysin"?.

Accenturen selvityksessä todettiin myös, että valtiot, jotka hyödynsivät ulkoistamista toimintatapojensa muuttamiseen, olivat innokkaampia ryhtymään liiketoimintaprosessien ulkoistamiseen kuin valtiot, jotka käyttivät ulkoistamista pääasiassa kustannusten pienentämiseen. Yli kaksi kolmasosaa päättäjistä, jotka kertoivat käyttävänsä ulkoistamista uudistaakseen yksiköitään, ilmoittivat, että ulkoistamalla liiketoimintaprosesseja tavoiteltuja uudistuksia saatiin aikaan.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Amnesty: Internetistä tullut “ihmisoikeuksien taistelukenttä”

24.05.2007 Amnesty Internationalin mukaan internet toimii taistelukenttänä hallitusten ja opposition välisessä sodassa -


Kolme vuotta sitten

Avaruussukkula laskeutui autiomaahan

24.05.2009 Hubble-teleskoopin huoltolento päättyi hetki sitten onnistuneesti Kalifornian autiomaahan.

.