Autodeskin tulos putosi 60 prosenttia
23.5.2003 08:49 Suunnitteluohjelmistoja kehittävän Autodesk Inc:n ensimmäisen neljänneksen nettotulos romahti 60 prosenttia 7,5 miljoonaan edellisvuoden 17,6 miljoonasta dollarista. Liikevaihto laski kahdeksan prosenttia noin 211 miljoonaan dollariin.
Osaketta kohden yhtiö teki nyt nettotulosta seitsemän senttiä, kun vuosi aiemmin lukema oli 15 senttiä osakkeelta. Markkinoilla siltä odotettiin keskimäärin viiden sentin osakekohtaista tulosta noin 206 miljoonan dollarin myynnillä.
Yhtiön päätuotteen, AutoCADin uusi versio sai yhtiön liikevaihdon viiden prosentin kasvuun neljännestä neljänneksestä. Myös yhtiön animaatio-ohjelmia kehittävä yksikkö palasi voitolliseksi seitsemän tappioneljänneksen jälkeen. Sen liikevaihto kasvoi edellisvuodesta kahdeksan prosenttia 38 miljoonaan dollariin.
Yhtiö perusteli takapakkiaan sars-epidemian ja yleisen taloustilanteen aiheuttamalla kysynnän putoamisella.
Odottaa kasvua
Toisen neljänneksen osakekohtaisen tuloksensa yhtiö arvioi olevan 7-10 senttiä osakkeelta 207-212 miljoonan dollarin liikevaihdolla. Markkinoilla siltä odotetaan keskimäärin 13 sentin tulosta 218 miljoonan dollarin vaihdolla.
Koko tilivuonnaan Autodesk odottaa yltävänsä 50-60 sentin osakekohtaiseen tulokseen 875-900 miljoonan dollarin liikevaihdolla, mikä on lähellä markkinoiden ennustetta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomalaisyritykset hukassa hakujen kanssa
24.05.2007 Suomalaiset tekevät viisi miljoonaa Google-hakua päivittäin. Yritykset eivät kuitenkaan osaa vielä hyödyntää hakukoneita markkinoinnissaan.
Kolme vuotta sitten
Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla
24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.
Taloussanomat
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi












