Laskun hyväksyttämisen kertakustannus jopa 70 euroa
4.6.2003 11:49 Yritykset hukkaavat merkittäviä resursseja ostolaskujen kierrättämisessä ja hyväksyttämisessä eri puolilla organisaatiota. Suomalainen suuryritys vastaanottaa keskimäärin 100 000?300 000 laskua vuodessa ja esimerkiksi Valtionhallinto on todennut, että yhden laskun käsittelykustannus on noin 37 euroa.
Korkeimmillaan laskujenkäsittelyn kertakustannus saattaa nousta joissakin organisaatiossa jopa lähes 70 euroon.
Tutkimusten mukaan ostolaskujen hyväksymiskierto sähköisesti tuo jo merkittäviä säästöjä, mutta siirtämällä myös hankintaprosessi sähköiseen muotoon saadaan tiedot täsmäytettyä automaattisesti saapuvan laskun kanssa ja erillinen laskujen kierrätys muuttuu tarpeettomaksi.
Tutkimuslaitos IDC:n mukaan sähköinen hankinta tuo tyypillisesti 5-8 prosentin säästöt ostobudjettiin ja ei-tuotannollisissa sekä tukiostoissa on todennettu jopa 10 prosentin säästötaso.
Hankinnat hallintaan
Siirtyminen sähköiseen hankintaan varmistaa yrityksille hankintojen oikea-aikaisen hallinnan ja päätöksenteon jo ostamisen arvoketjun alussa. Sähköinen hankinta tuo yrityksille monia suoria säästöjä esim. tuotteiden ja palveluiden aidon kilpailuttamisen kautta. Järjestelmä edesauttaa ostovolyymien keskittämistä yksittäisesti tehtävien ostojen sijaan.
Suorien säästöjen lisäksi sähköiset hankintajärjestelmät helpottavat organisaation piilokustannusten hallintaa, tehostavat liiketoiminnan ja investointien suunnitteluprosesseja sekä ostamista.
BasWare Oyj:n laskelmien mukaan siirtyminen sähköiseen hankintajärjestelmään saattaa vähentää jopa 80 prosenttia yritysten hankintaprosessien kustannuksista. Aikaisempiin järjestelmiin verrattuna sähköisesti tehtävien hankintojen yhteydessä virheiden määrä vähenee, tilaussopimusten käyttöönotto nopeutuu ja sisäisen varastoinnin optimointi helpottuu. Myös yrityksen rahoitussuunnittelu helpottuu ja sisäinen valvonta tehostuu.
Sähköiset hankintajärjestelmät mahdollistavat organisaation eri toimintojen tiiviimmän yhteistyön ja toimintojen integroinnin. Lisäksi työntekijöiden motivaatio kasvaa ajan vapautuessa rutiinitöistä mielekkäämpiin tehtäviin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Aldata liittyy Symphonyyn
24.05.2007 Kalifornialainen Symphony Technology Group ostaa suomalaisen kaupan alan tietojärjestelmätoimittaja Aldata Solution Oyj:n käteisellä. Aldatan johto puoltaa kauppaa, jossa yhtiön osakkeille maksetaan 19 prosentin preemio.
Taloussanomat
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi












