Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jo toinen tietoturvaostos tänä vuonna

Microsoft osti romanialaista virusosaamista

11.6.2003 10:56 Microsoft Corporation ostaa lentävän lähdön virustorjuntamarkkinoille. Ohjelmistojätti ostaa torjuntateknologian pieneltä romanialaiselta GeCAD Softwarelta ja aikoo tarjota omia tietoturvaohjelmistoja, yhtiö sanoi tiistaina. Yhtiöt eivät ilmoittaneet kauppasummaa tai muita ehtoja.

Microsoft oli vähäsanainen suunnitelmistaan liittää GeCADin ohjelmistoja Windows-käyttöjärjelmäänsä tai muihin tuotteisiinsa. Microsoft ei kertonut myöskään milloin sen tuotteet tulisivat markkinoille. Yhtiö aikoo myydä turvaohjelmistoja tilauspohjaisesti.
Tämä on jo toinen Microsoftin tietoturvahankinta tänä vuonna. Tammikuussa ohjelmistojätti osti pienen israelilaisen Pelican Softwaren. Pelican kehittää menetelmiä tunnistaa poikkeavasti käyttäytyviä ohjelmia ja siten estää vahingollisten ohjelmien suorittamisen.
Torjuntaohjelmia valmistavat yritykset suhtautuvat varovaisesti Microsoftin tuloon markkinoille. Kaksi alan isoimmista pelureista, Network Associates ja Symantec, ovat varoittaneet omistajiaan asiasta.
Pelkkä virustorjunta ei kuitenkaan riitä suojautumiseen, tietoturvayhtiöt sanoivat. Microsoft ei vie heiltä leipää, vaikka kaappaisikin leijonanosan virustorjuntamarkkinoista. Yhtiöt myyvät virustorjunnan lisäksi tunkeutumis-, palomuuri- ja turvahallintaohjelmistoja ja -palveluja.
Virustorjuntaohjelmistojen sulauttaminen Windows-käyttöjärjestelmään muuttaisi kilpailutilannetta. Microsoft haluaa välttää netscapemäisen tilanteen, jossa virustorjuntayhtiöt kävisivät sen kimppuun oikeudessa.
Microsoft kertoi tietoturvayhtiöille ostoaikeistaan ennen kaupan julkistamista.
Maailmanlaajuisten virustorjuntamarkkinoiden arvo oli yhteensä 1,1 miljardia dollaria vuonna 2001. Ennusteiden mukaan markkina kasvaa 11 prosentin vuosivauhtia ja saavuttaa 1,8 miljardin dollarin arvon vuonna 2006.
Bukarestilainen vuonna 1992 perustettu GeCAD kehittää muun muassa antivirus-, roskaposti- ja suodatusohjelmia ja sen tunnetuin tuoteperhe on RAV AntiVirus. Yhtiöllä on noin 140 kumppania eri puolilla maailmaa.

Jutun kirjoitti: Ilya Poropudas

Ilya Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Korealainen operaattori auttaa kalastajia paikantamaan saaliin

24.05.2007 Korealainen operaattori SK Telecom on löytänyt uuden asiakasryhmän, kalastajat.


Kolme vuotta sitten

Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla

24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.

.