Wysiwyg ja Helsingin Sähköinen Toimisto yhteen
11.6.2003 13:05 Verkkoratkaisuihin erikoistuneet Helsingin Sähköinen Toimisto Oy ja tamperelainen Wysiwyg Oy tiivistävät yhteistyötään. Wysiwygin Helsingin toimipisteen henkilöstö ja Toimisto ovat siirtyneet yhteisiin tiloihin kesäkuun alusta ja hakevat synergiaetuja keskenään.
Yhtiön uskovat saavansa yhdistymisellä synergiaetuja muun muassa tuotevalikoimassa ja teknologiaosaamisessa ja laajentavansa samalla palvelutarjontaansa.
- Molemmat yhtiöt hyötyvät yhteistyöstä erityisesti teknologia- ja palveluvalikoiman laajentumisen ansiosta. Myös konsultointikapasiteettimme laajentuu nykyisestä ja hyvin samankaltaisten toimintamallien vuoksi asiakas voi helposti hyödyntää molempien yritysten palveluja, Toimiston toimitusjohtaja Karl Jensen arvelee.
- Yhdistämällä voimamme olemme myös kooltamme entistä vahvempi kumppani, Wysiwygin toimitusjohtaja Ari Isokääntä uskoo.
Yhdistymisen taustalla on Menire Oyj:n ja Wysiwygin solmima osakevaihtosopimus, jonka mukaisesti Wysiwygin osake-enemmistö siirtyy Meniren omistukseen ja ensi vuonna kokonaisuudessaan Meniren omistukseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Korealainen operaattori auttaa kalastajia paikantamaan saaliin
24.05.2007 Korealainen operaattori SK Telecom on löytänyt uuden asiakasryhmän, kalastajat.
Kolme vuotta sitten
Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla
24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.
Taloussanomat
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi












