Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Aasia ja Eurooppa romahti

3Com vajosi syvemmälle tappioihin

26.6.2003 10:05 Verkkoyritys 3Com Corporation teki neljännellä neljänneksellään nettotappiota 38,4 miljoonaa, kun vuosi aiemmin lukema oli 23,8 miljoonaa dollaria miinuksella. Liikevaihto laski 175 miljoonaan edellisvuoden lähes 295 miljoonasta dollarista.

Osaketta kohden nettotappiota kertyi nyt 11 senttiä, kun vuosi aiemmin lukema oli seitsemän senttiä osakkeelta. Markkinoilla yhtiöltä odotettiin keskimäärin 12 sentin nettotappiota.

Yhtiö syytti takapakistaan kaikkiaan 56 miljoonan dollarin alaskirjauksia ja kertakuluja, sars-epidemiaa Aasiassa ja Kiinan verkkolaitteita valmistavan Huawei Technologies Inc:n kanssa perustamansa yhteisyrityksen noin parin kuukauden käynnistysviivästystä. Kiinan hallitus on yhtiön mukaan hidastellut lupien myöntämisessä.

3Comin yritysmyynti kasvoi Yhdysvalloissa kolme prosenttia, mutta romahti EMEA-alueella peräti 33 prosenttia ja Aasiassa 31 prosenttia kolmannesta neljänneksestä. Yhtiö on vähentämässä 10 prosenttia henkilöstöstään ja siirtää pääkonttorinsa Piilaaksosta Massachusettsiin.

3Com arvioi kuluvan neljänneksen etenevän edellisen tahtia ja olevan kesän vuoksi erityisen heikko etenkin Euroopassa, josta kertyy lähes puolet yhtiön myynnistä.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Korealainen operaattori auttaa kalastajia paikantamaan saaliin

24.05.2007 Korealainen operaattori SK Telecom on löytänyt uuden asiakasryhmän, kalastajat.


Kolme vuotta sitten

Cartier ahdisteli Applea hetken

24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.

.