Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Matkapuhelinpalvelut tuottavat

Norjan Telenor jatkaa vahvasti

28.7.2003 10:33 Norjalainen teleyhtiö Telenor kertoi viime viikolla odotettua paremmasta tuloksesta huhti-kesäkuulta. Tulosta nostivat mobiilitoiminta ja kreikkalaisen Cosmote-operaattorin osakkeiden myynti. Yhtiö korotti samalla myös koko vuoden tulosennustetta.

Vuoden toisella neljänneksellä yhtiölle tuli voittoa 530 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaavana ajankohtana voittoa tuli noin 470 miljoonaa euroa. Markkinatutkijat odottivat yhtiön voiton jäävän vain noin 500 miljoonan euroon.

Parhaiten pärjäsi puhelinyhtiön matkapuhelinosasto, jonka osuus voitosta oli 277 miljoonaa euroa. Telenorin tulokseen kirjaittiin katsauskauden aikana myös Cosmoten omistusosuuden puolittamisesta aiheutunut myyntivoitto. Yhtiö omistaa kreikkalaisoperaattorista edelleen yhdeksän prosenttia.

Telenorin liikevaihto huhti-kesäkuulta nousi kymmenen prosenttia 1,6 miljardiin euroon.

Jutun kirjoitti: Tommi Kalliokoski

Tommi Kalliokoski

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

7 miljoonaa katsojaa nähnyt “huumatun” pikkupojan YouTubessa

10.02.2009 Seitsenvuotiaasta pojasta tuli äkkiä YouTuben tähti, kun isä kuvasi pojan hammaslääkärikäynnin jälkeen.

.