Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toimii myös sitouttajana

Tutkijat: Tulospalkalla tuottavuutta

22.8.2003 11:20 Tutkijoiden mukaan tulospalkkaa toimihenkilöilleen maksavat yritykset tuottavat selvästi enemmän arvonlisää kuin muut yritykset.

Tulospalkkaa käyttävät yritykset ovat selvästi muita yrityksiä tuottavampia. Näin kertoo tuore kirja Tulospalkkaus ja teollisuuden muuttuva palkanmuodostus. Sen ovat kirjoittaneet Kenneth Snellman, Roope Uusitalo ja Juhana Vartiainen.

Kirja liittyy Sitran vuonna 2001 käynnistämään tutkimushankkeeseen, jossa haluttiin selvittää, olisiko tulospalkkaus yksi ratkaisu suomalaisten työmarkkinoiden uusiin haasteisiin.

Tulospalkkaus sitouttaa

Juuri julkaistun tutkimuksen merkittävin tulos on tulospalkkauksen voimakas ja positiivinen korrelaatio yrityksen tuottavuuden kanssa, tutkijat kertovat. Heidän mukaansa tulospalkkauksen tuottavuusefekti on tilastollisessa tarkastelussa niin voimakas, että on syytä uskoa, että juuri tulospalkkaus vaikuttaa tuottavuuteen suotuisasti.

Tulospalkkaus myös sitoo avainhenkilöt taloon ja lisää samalla toimihenkilöiden palkkajoustavuutta, kirja kertoo. Sen mukaan tulospalkkaus onkin yrityksille yleistä palkkatason nostoa tehokkaampi tapa vähentää työvoiman vaihtuvuutta.

Joustoissa eroa

Tutkimuksen mukaan tulospalkat lisäävät toimihenkilöillä palkkojen joustavuutta alaspäin. Kuukausipalkkaan lisättävät tulossidonnaiset erät lisäävät kuukausipalkan alenemisen todennäköisyyttä.

Työntekijöillä tällaista joustovaikutusta ei tutkimuksessa havaittu. Heidän tavanomaiset tuntipalkkansa ovat muutenkin joustavampia, tutkijat totesivat.

Yhteys tavanomaisten palkkojen, työllisyyden ja tulospalkkojen välillä on niin ikään erilainen eri yrityksissä. Yritykset käyttävät tulospalkkajärjestelyjä hyvin eri tavoin, eikä tutkimuksessa löydetty selvää tilastollista yhteyttä esimerkiksi tulospalkkauksen käyttöönoton ja työllisyyden vaihtelun välillä.

Tulospalkkaus yleistyi 90-luvulla

Tulospalkkauksen käyttö on vanhastaan ollut Suomessa vähäistä. 1990-luvulla erilaiset tulospalkkausjärjestelyt alkoivat kuitenkin yleistyä nopeasti Suomen teollisuudessa.

Tulospalkkauksen yleistymiseen on vaikuttanut esimerkiksi tuotantomenetelmien muuttuminen niin, että ryhmätyön ja yhteistyön merkitys on korostunut perinteisen yksilöllisen urakkatyön kustannuksella. Lisäksi yritykset pyrkivät 1990-luvulla myös kilpailemaan työvoimasta ja vähentämään avainhenkilöstönsä vaihtuvuutta.

Tutkijoiden mukaan myös inflaation aleneminen on lisännyt sellaisten palkkaerien houkuttelevuutta, jotka voivat joustaa alaspäin helpommin kuin työehtosopimuksen säätelemät tunti- ja kuukausipalkat.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Amazon laajentaa audio-julkaisuihin

24.05.2007 Osakkeet pakittivat aavistuksen keskiviikkona, vaikka jäivätkin aivan huipputasojen tuntumaan. Osakemarkkinoita tukee kuitenkin fakta, ettei osakkeille löydy juuri tuotto- ja riskimielessä riittävästi sopivia kilpailijoita esimerkiksi bondi- tai asuntomarkkinoista.


Kolme vuotta sitten

Google-käyttäjiä ahdisteleva Gumblar leviää nopeasti

24.05.2009 Googlen käyttäjiä kiusaava Gumblar-mato on levinnyt nopeasti viime viikkoina. Mato reitittää hakutuloksia.

.