Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuusi henkilöä siirtyi

Plenware osti Secgon M2M-toiminnot

1.10.2003 16:03 Secgo Group on myynyt Plenware Groupille machine-to-machine -liiketoimintansa. Secgo ilmoitti pyrkivänsä keskittymään kaupan ansiosta ydintoimintoihinsa. Yhtiöt eivät ilmoittaneet kaupan arvoa.

Osana kauppaa kuusi Secgon työntekijää siirtyi vanhoina tekijöinä Plenwaren palvelukseen. Kauppa tuli voimaan lokakuun alussa.

Plenwaren toimitusjohtajan, Pasi Kivimäen mukaan Secgon M2M-liiketoiminnassa on paljon yhtäläisyyksiä sen nykyisten järjestelmätoimitusten kanssa. Yhtiö on jo aiemmin toimittanut laitekommunikointiin liittyviä liiketoimintakriittisiä järjestelmiä teollisuuteen.

Secgon M2M-ratkaisut yhdistävät kolikko-, peli-, myynti- ja kierrätysautomaatit asiakkaan liiketoimintaprosesseihin.

- Näemme etähuollettavuuden ja -hallittavuuden teollisuudessa tulevaisuuden kustannussäästäjänä. Tulemme jatkossa panostamaan merkittävästi tämän alueen toimintaan, Kivimäki sanoo.

Secgo on toteuttanut M2M-ratkaisuna muun muassa Suomen Raha-automaattiyhdistyksen peliautomaattiverkon, joka on Euroopan laajin.

Fokus ydintoimintoihin

Secgo keskittyy entistä tiukemmin ydinliiketoimintaansa, vaativiin ympäristöihin tehtäviin erikoistietoliikenne- ja tietoturvaprojekteihin sekä tietoturva- ja liikkuvuudenhallintaohjelmistotuotteisiin ja niitä tukeviin palveluihin.

Secgo Groupin palveluksessa on noin sata työntekijää, ja sen pääomistajia ovat Instrumentointi Oy, Eqvitec Partners Oy ja CapMan Oyj.

Plenware Group työllistää noin 60 henkilöä, ja sen liikevaihto on 3,1 miljoonaa euroa

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kesätyöntekijä pelaa, eikä pelkää

24.05.2007 Nike, Cisco ja Ernst & Young hyödyntävät tietokonepelejä, simulaattoreita, blogeja ja nettivideota työntekijöiden kouluttamisessa ja palkkaamisessa.


Kolme vuotta sitten

Pelitalo Midway myynnissä 33 miljoonalla dollarilla

24.05.2009 Warner Bros -elokuvastudio haluaa ostaa konkurssikypsän Midway-pelivalmistajan.

.