Tecnomenin kolmas neljännes meni kurjasti
29.10.2003 10:27 Tecnomenin asiakkaat eivät ole vieläkään suostuneen avaamaan kassakirstuja kunnolla järjestelmiensä uusimiseksi. Niinpä teleoperaattorikentästä riippuvainen Tecnomen joutui kirjaamaan 28 prosenttia kutistuneen liikevaihdon heinä-syyskuulta.
Kuluvan vuoden yhdeksän kuukauden aikana Tecnomenin katsauskauden liikevaihto laski 3,3 prosenttia ollen 28,3 miljoonaa euroa (29,2).
Myynti globaalien yhteistyökumppaneiden kautta 9 kuukauden aikana oli noin 4,9 miljoonaa euroa ollen 17,2 prosenttia (21,1 %) liikevaihdosta.
Uusasiakasmyynnin osuus liikevaihdosta oli yhteensä noin 13,1 prosenttia (17,0 %)
Syyskuun lopussa yhtiön tilauskanta oli 7,2 miljoonaa euroa (6,3).
Henkilöstövähennysten ja tehtyjen muiden kustannusleikkausten ansiosta yhtiön tappio pieneni. Yhdeksän kuukauden liiketulos oli -6,6 miljoonaa euroa (-11,2). Kolmannen neljänneksen liiketulos oli -1,9 miljoonaa euroa (-0,3). Henkilöstön lukumäärä oli 437 syyskuun lopussa kun se vuotta aikaisemmin oli 473.
Tecnomen on kuluneen kahden vuoden aikana sopeuttanut toimintaansa heikentyneeseen markkinatilanteeseen. Kiinteät kustannukset alenivat noin 20 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon.
Yhdysvaltain dollarin heikentyminen vuoden 2003 aikana laski tammi- syyskuun liikevaihtoa, koska laskutuksesta runsas kolmannes oli dollareissa. Ilman valuuttakurssien muutoksen vaikutusta Tecnomenin liikevaihto olisi tammi-syyskuussa kasvanut 4 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Tecnomenin rahoitusasema on sen oman arvion mukaan. Yhtiön likvidit kassavarat olivat 33,1 miljoonaa euroa (33,6). Taseen loppusumma 30.9.2003 oli 75,1 miljoonaa euroa (84,4). Katsauskauden kassavirta oli -1,6 miljoonaa euroa (-7,4). Kolmannen neljänneksen kassavirta oli -1,2 miljoonaa euroa (-1,0). Korollinen vieras pääoma oli 1,2 miljoonaa euroa (0,9).
Taserakenne säilyi vahvana ja 30.9.2003 omavaraisuusaste oli 88,8 prosenttia (90,9 %).
Tecnomenin bruttoinvestointimenot olivat katsauskaudella 1,6 miljoonaa euroa (1,8). Merkittävin investointi oli Helsingissä toimivan viestintäjärjestelmäteknologiaa kehittävän Krocus Communications Oy:n koko osakekannan hankinta.
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat katsauskaudella 7,0 miljoonaa euroa (8,6) mikä vastaa 24,9 prosenttia (29,4 %) liikevaihdosta. Tecnomen jatkaa panostustaan seuraavan sukupolven viestintäjärjestelmäalustaansa ja pyrkii vahvistamaan asemaansa seuraavan sukupolven ip-pohjaisten lisäarvopalvelujärjestelmien toimittajana.
Markkinoilla ei jakson aikana tapahtunut suuria muutoksia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Kilpailutilanteen kiristyessä järjestelmien hintapaineet kasvoivat. Operaattorien osoittama kiinnostus ns. seuraavan sukupolven viestintäjärjestelmiä kohtaan lisääntyi katsauskauden aikana.
Alueellisesti nähtynä tilanne Euroopan markkinoilla jatkui haastavana, ja katsauskauden liikevaihto koostui suurelta osin olemassa olevien asiakkaiden viestintäjärjestelmien päivityksistä ja uusien ominaisuuksien liittämisestä niihin. Latinalaisen Amerikan alueella oli nähtävissä alkavaa kasvua viestintäjärjestelmätoimituksissa, ja tämän kasvun odotetaan edelleen jatkuvan. Itä- ja Kaakkois-Aasian alueen markkinatilanteessa ei tapahtunut mainittavia muutoksia. Samoin Lähi-idän ja Afrikan alueen markkinatilanne on pysynyt varsin vakaana.
Tecnomen toimii viidessä yksikössä
Kolmannella vuosineljänneksellä aloitettu organisaatiorakenteen muutosprosessi oli osa koko konsernia koskevaa toimenpideohjelmaa, joka tähtää yhtiön kannattavuuden parantamiseen ja valittujen ydinliiketoiminta-alueiden kehittämiseen.
Uusi organisaatio koostuu viidestä yksiköstä: Messaging, Mobile Multimedia, Intelligent Network & Paging, Operations ja Sales and Marketing. Organisaatiomuutos astui voimaan 15.9.2003.
| Tecnomen, heinä-syyskuu | |||
| Q3, 2003 | Q3, 2002 | Muutos-% | |
| Liikevaihto, milj. ? | 9.1 | 12.70 | -28.35 |
| Liikevoitto, milj. ? | -1.9 | -0.3 | -533.33 |
| Tulos ennen veroja ja ..., milj. ? | -1.7 | -1.30 | -30.77 |
| Tulos/osake, ? | -0.03 | -0.02 | -50.00 |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille 13:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Novell käänsi patenttiasioissa takkia
24.05.2007 Ilmeisesti Novellin käyttäjäkunta kavahti sen ja Microsoftin välistä yhteistyösopimusta niin pahasti, että Linux-toimittajaksi ryhtyneen yhtiön on pakko tehdä jotain. Nyt Novell pyrkiikin korjaamaan ohjelmistopatentteihin liittyviä ongelmakohtia yhdessä Electronic Frontier Foundationin kanssa.
Kolme vuotta sitten
Google-käyttäjiä ahdisteleva Gumblar leviää nopeasti
24.05.2009 Googlen käyttäjiä kiusaava Gumblar-mato on levinnyt nopeasti viime viikkoina. Mato reitittää hakutuloksia.
Taloussanomat
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- Facebookin syöksylaskulle tuli stoppi 18:24
- Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä 06:06
- » Taloussanomat.fi












