Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös liikevaihto koheni

F-Secure palasi voittajien kastiin

30.10.2003 09:22 Tietoturvayhtiö F-Secure Oyj:n liikevaihto kolmannella neljänneksellä kasvoi 10,1 miljoonaan edellisvuoden 9,6 miljoonasta eurosta. Ennen kertaeriä yhtiön tulos oli 1,1 miljoonaa, kun vuosi aiemmin tappiota kertyi 0,1 miljoonaa euroa.

Liikevoittoa syntyi heinä-syyskuussa 0,8 miljoonaa ja vuosi aiemmin 0,3 miljoonaa euroa. Tammi-syyskuun liikevoitto oli 0,2 miljoonaa voitollinen, kun edellisvuonna yhtiö oli 2,4 miljoonaa miinuksella.

Tammi-syyskuun tulos ennen kertaeriä oli 0,9 miljoonaa euroa voitollinen, kun vuotta aiemmin miinusta kertyi 1,8 miljoonaa euroa.

Liikevaihto tammi-syyskuussa syntyi 28,2 miljoonaa, kun vuosi aiemmin vaihtoa kertyi 28,7 miljoonaa euroa.

Tietoturvapalvelusta hitti

F-Secure luonnehti virustorjunnan kasvua vahvaksi, internet-palveluntarjoajien kautta toimitettavien palvelusopimusten kasvua erittäin
hyväksi ja salaustuotteiden myyntiä kohtuulliseksi kolmannella vartilla.

Virustorjunta kasvoi heinä-syyskuussa edellisvuodesta 32 prosenttia ja tammi-syyskuussa 15 prosenttia.

Palvelusopimusten vaihto kasvoi peräti 153 prosenttia, mutta salaustoiminnot laskivat 32 prosenttia heinä-syyskuussa, ja tammi-syyskuussa 27 prosenttia edellisvuodesta.

Tammi-syyskuussa F-Securen liikevaihdosta Pohjois-Amerikasta kertyi 25 prosenttia (31 %), Pohjoismaista 33 prosenttia (33 %), muualta Euroopasta 31 prosenttia (28 %) ja muualta maailmasta 11 prosenttia (8 %).

Virustorjuntatuotteiden osuus liikevaihdosta oli 68 prosenttia (58 %), salaustuotteiden 30 prosenttia (40 %) ja muiden tuotteiden osuus kaksi prosenttia (2 %).

Koko vuosi plussalle

F-Secure aikoo tänä ja ensi vuonna kasvaa etenkin virustorjunnassa Euroopan pk-yritys- ja kuluttajamarkkinoilla.

Neljännen neljänneksen liikevaihdokseen se arvioi noin 10,5 miljoonaa euroa. Myös koko vuoden liiketuloksen yhtiö odottaa olevan voitollinen.

F-Secure uskoo kannattavuutensa paranevan ensi vuonna ja langattoman tietoturva-alueen lähtevän kasvuun. Sen sijaan salausliiketoiminta jatkaa laskuaan, se ennustaa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Novell käänsi patenttiasioissa takkia

24.05.2007 Ilmeisesti Novellin käyttäjäkunta kavahti sen ja Microsoftin välistä yhteistyösopimusta niin pahasti, että Linux-toimittajaksi ryhtyneen yhtiön on pakko tehdä jotain. Nyt Novell pyrkiikin korjaamaan ohjelmistopatentteihin liittyviä ongelmakohtia yhdessä Electronic Frontier Foundationin kanssa.


Kolme vuotta sitten

Google-käyttäjiä ahdisteleva Gumblar leviää nopeasti

24.05.2009 Googlen käyttäjiä kiusaava Gumblar-mato on levinnyt nopeasti viime viikkoina. Mato reitittää hakutuloksia.

.