Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vuoden 2003 ensimmäisellä puoliskolla

Pääomasijoitusten määrä viimeinkin nousussa

5.11.2003 14:16 3i Groupin ja PricewaterhouseCoopersin yhdessä julkistaman neljännen Global Private Equity -tutkimuksen mukaan maailman pääomasijoitusten määrä on nousussa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.

Kasvua ennakoivat vuoden 2003 ensimmäisen puoliskon aikana sijoitetut 57 miljardia dollaria. Suurin osa sijoitetusta pääomasta kohdistui edelleen yritysjärjestelyihin, joihin investoitiin 42 miljardia dollaria, mikä on 74 prosenttia kaikista sijoituksista.

Lisäksi vuoden 2003 ensimmäisellä puoliskolla sijoitettiin alle kolme miljardia dollaria siemen- ja aikaisen vaiheen yrityksiin. Laajentumisvaiheessa oleviin yrityksiin sijoitettiin edellisvuotista vähemmän, hieman alle awitawmän miljardia dollaria.

- Suuryritykset ovat vähentäneet sijoituksiaan, mikä on puolestaan lisännyt pääomasijoittajien mahdollisuuksia. Tällä hetkellä pörssit ennakoivat melko voimakasta kasvua yritysten tuloksiin erityisesti Yhdysvalloissa, mikä heijastuu kasvuna myös suurimpien maiden talouksiin. Optimismi kohentaa yritysten luottamusta tulevaisuuteen ja heijastuu myös pääomasijoituksien määrän kasvuun. Luulisin, että piristyminen tapahtuu jossain vaiheessa vuonna 2004, toteaa 3i:n pääjohtaja Brian Larcombe.

Maailmassa sijoitettiin kaikkiaan 102 miljardia dollaria vuonna 2002. Laskua edellisvuodesta oli vain prosentin verran. Markkinat ovat nyt saavuttaneet pohjalukeman ja kasvu on alkamassa.

Teknologia laskussa

Teknologiasijoitukset vähentyivät 39 miljardiin dollariin, laskua oli 31 prosenttia. Lasku ei ollut yhtä jyrkkä kuin edellisvuonna, mutta sijoittajat ovat varovaisia: kehittyneemmät yritykset olivat edelleen houkuttelevampia kohteita kuin aikaisen vaiheen teknologiayritykset.

- Vaikka kokonaissijoitusten määrä maailmanlaajuisesti pysyi samana, teknologiasijoitusten määrä laski edelleen. Vuoden 2003 ensimmäisellä puoliskolla vain viisi prosenttia sijoituksista kohdistui siemen- ja alkuvaiheen yrityksiin. Yritysjärjestelyihin taas kohdistui 74 prosenttia sijoituksista", toteaa pääomasijoitustoimialasta Suomessa vastaava osakas Mika Kaarisalo PwC:ltä.

Suomi kärkijoukossa

Suomi sijoittui ensimmäistä kertaa pääomasijoitusten määrässä maailman 20 kärkimaan joukkoon ollen 17. Vastoin yleistä suuntausta pääomasijoitusten määrä kasvoi Suomessa 19 prosentilla 430 miljoonasta dollarista 680 miljoonaan dollariin vuonna 2002.

Sijoitusten kasvu Suomessa oli kymmenenneksi nopeinta maailmassa. Suomea voimakkaampaa kasvu oli muun muassa Intiassa, Ruotsissa ja Tanskassa, joissa se ylitti 50 prosentin kasvuvauhdin.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Onko mummosi nettideitillä?

24.05.2007 Pohjoismaiden suurimmassa verkkodeittipalvelussa, msn:n Match.comissa on enemmän mummoja ja vaareja kuin teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia. Yli 55-vuotiaita deittailijoita on 23 prosenttia ja 15-24-vuotiaita 19 prosenttia.


Kolme vuotta sitten

Mona Lisa mahtuu 140 merkkiin

24.05.2009 Mario Klingemann ohjelmoi kuvanpakkausohjelman, joka tunkee Mona Lisan yhteen 140 merkin mittaiseen Twitter-viestiin.

.