Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi barometritieto

Kysyntä on viriämässä pk-yrityksissä

13.11.2003 15:14 Kysyntä on viriämässä. Torstaina julkistetun TT:n pk-barometrin perussanoma oli positiivinen. Yritykset luottavat tulevaisuuteen, TT:n osastopäällikkö Pekka Tsupari sanoo.

TT:n pkt-valtuuskunnan puheenjohtaja, toimitusjohtaja Eero Kotkasaari huomauttaa hallituksen veroratkaisun kuitenkin vievän pohjaa tältä optimismilta.

PKT-barometrin mukaan tuotannon uskottiin olevan hyvällä tolalla tästä eteenpäin. Viennin koettiin olevan kasvussa. PK-yritykset näkivät myös henkilöstötilanteen säilyvän ihan hyvänä. Tätäkin asiaa Suomen Höyhenen toimitusjohtaja Kotkasaari epäilee öisen veroratkaisu valossa.

Kotkasaari sanoo veroratkaisun johtavan yritysten taseiden heikkenemiseen ja suureen varovaisuuteen henkilöstön rekrytoinnissa.

- Pkt-yritykset operoivat suuria yrityksiä enemmän kotimarkkinoilla ja ovatkin selvinneet vaikeista ajoista suhteellisesti suuria yrityksiä paremmin, Tsupari jatkaa.

Kotimarkkinapainottuneisuudesta huolimatta kasvun odotettiin lähtevän liikkeelle viennin kautta. Koko teollisuuden ongelmana ollut hinta- kustannussuhde tuntui nyt helpottavan pk-teollisuuden piirissä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Syyttäjä haluaa lisäaikaa Pirate Bayn penkomiseen

24.05.2007 Tukholma - Pirate Bayn syyteharkinta on jälleen pitkittymässä. Takavarikoituja laitteita ja kryptattua sisältöä ei ole ehditty tutkia läpikotaisin, joten syyttäjä anoo työhön kuukausien lisäaikaa.


Kolme vuotta sitten

Cartier ahdisteli Applea hetken

24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.

.