Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaikkiaan 200 miljoonaa

SanomaWSOY hakee kansainvälistä rahaa

8.1.2004 10:42 SanomaWSOY Oyj laskee Belgiassa liikkeelle 200 miljoonan euron arvosta yritystodistuksia laajentaakseen ja kansainvälistääkseen yhtiön rahoituspohjaa. Lisäksi se pyrkii korvaamaan nykyisiä pankkilainoja halvemmalla lyhytaikaisella rahoituksella.

SanomaWSOY kuitenkin huomauttaa, ettei sillä ole tarkoituksensa lisätä lainanottoa kokonaisuudessaan.

Belgian lakea noudattavan yritystodistusohjelman järjestäjänä toimii ING Belgium SA/NV, eikä todistuksille haeta pörssilistausta.

SanomaWSOY korostaa, että Belgian yritystodistusmarkkinat muistuttavat Suomen vastaavia markkinoita esimerkiksi siten, ettei riittävän tunnetuilta ja vakavaraisilta liikkeellelaskijoilta aina edellytetä luottoluokitusta.

Sanoma Magazines Belgium on Belgian suurin aikakauslehtikustantaja. Yhtiö pitää SanomaWSOY-konsernin tunnettuutta Belgiassa hyvänä.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suomalaisyritykset hukassa hakujen kanssa

24.05.2007 Suomalaiset tekevät viisi miljoonaa Google-hakua päivittäin. Yritykset eivät kuitenkaan osaa vielä hyödyntää hakukoneita markkinoinnissaan.


Kolme vuotta sitten

Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla

24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.

.