Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
13/1: -0,7 %

Nasdaq: Microsoftin Xbox-johtaja eroaa

14.1.2004 08:38 Sijoittajat myivät viime päivinä kallistuneita osakkeita, sillä helppo raha kannattaa ottaa aina kotiin. Teknologiaindeksi ei tosin notkahtanut, vaan osakkeet halpenivat voittojen kotiutuksessa maltillisesti.

Microsoftin Xbox-pelikonsolidivisioonan johtaja Ed Fries eroaa omasta halustaan. Ajoitus on joko tarkkaan harkittu tai sattuma, sillä eroilmoitus tuli julki vähän ennen tulevan Xbox 2:n speksien julkistusta.

Microsoftin osakkeeseen tällä ei ollut merkitystä, vaan ohjelmistojätti liukui indeksin tahtiin.

USA:n keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan puhui seminaarissa Berliinissä muun muassa dollarin alamäestä euroa vastaan. Greenspanin mielestä alamäki ei ole kuitenkaan johtanut inflaation kasvuun.

Greenspan tähdensi lisäksi, ettei USA:n kauppataseen alijäämä ole ainakaan vielä liian suuri kestettäväksi, ehkä tosin myöhemmin.

SAPin viimevuotinen liikevaihto ei riittänyt sijoittajille, ja yhtiön kurssi laski viisi prosenttia. SAP kärsii myös heikosta dollarista.

Accenture romahti yli 12 prosenttia, kun yhtiö ilmoitti yltävänsä tai jäävänsä aiemmista ennusteista.

Jutun kirjoitti: digitoday

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suomalaisyritykset hukassa hakujen kanssa

24.05.2007 Suomalaiset tekevät viisi miljoonaa Google-hakua päivittäin. Yritykset eivät kuitenkaan osaa vielä hyödyntää hakukoneita markkinoinnissaan.


Kolme vuotta sitten

Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla

24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.

.