Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tilastokeskus

Kuluttajilla valoisa suhtautuminen omaan talouteen

22.1.2004 11:18 Suomalaisten kuluttajien talousnäkemykset ovat Tilastokeskuksen mukaan lähellä pitkän aikavälin keskiarvoa ja kansainvälisesti verrattuna valoisat.

Taloudelliset mielialat tiivistävän kuluttajien luottamusindikaattorin pisteluku oli vuoden 2003 viimeisellä neljänneksellä 10,8. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen maakunnittaisesta kuluttajabarometrista, jota varten haastateltiin loka-joulukuussa noin 4 850 suomalaista.

Suomalaiset kuluttajat uskoivat oman taloutensa vahvistuvan ja säästämismahdollisuuksiensa paranevan edelleen seuraavan vuoden aikana.

Kuluttajien luottamus omaan talouteensa on ollut näin vahvaa noin neljä vuotta ja säästämismahdollisuudet ovat parantuneet koko ajan laman jälkeen.

Suomen talouden kuluttajat arvioivat hieman paranevan mutta työttömien määrän silti vähän kasvavan. Luottamus Suomen tulevaan talouskehitykseen parani vuoden 2003 aikana 7 pistettä ja arviot työttömyyden kehityksestä heikkenivät 9 pistettä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Amazon laajentaa audio-julkaisuihin

24.05.2007 Osakkeet pakittivat aavistuksen keskiviikkona, vaikka jäivätkin aivan huipputasojen tuntumaan. Osakemarkkinoita tukee kuitenkin fakta, ettei osakkeille löydy juuri tuotto- ja riskimielessä riittävästi sopivia kilpailijoita esimerkiksi bondi- tai asuntomarkkinoista.


Kolme vuotta sitten

Cartier ahdisteli Applea hetken

24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.

.