Nokia: Kaksi miljardia matkapuhelinta vuonna 2008
22.1.2004 13:27 Nokia arvioi maailmassa olevan tällä hetkellä reilut 1,3 miljardia matkapuhelinkäyttäjää ja määrän rikkovan kaksi miljardia vuonna 2008. Yhtiö arvioi tänä vuonna myytävän hieman yli 10 prosenttia enemmän puhelimia kuin viime vuonna.
Nokia ennustaa langattomien päätelaitteiden volyymikasvun alkaneena vuonna perustuvan sekä korvausinvestointeihin teollisuusmaissa että kokonaan uusien markkinoiden nousuun Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.
Verkkomarkkinoiden se ennustaa olevan euromääräisesti samalla tasolla kuin viime vuonna tai kasvavan hieman.
Vaikka langattoman multimedian markkinat ovat vasta aluillaan, Nokia uskoo langattomien kuvaviestintä-, peli-, media- ja musiikkilaitteiden kysynnän jatkavan kasvuaan, kunhan yleinen tietoisuus niistä kasvaa.
Yritysratkaisujen läpimurto 2004
Yhtiö uskoo alkaneen vuoden olevan ensimmäisten todellisten langattomien yritysratkaisujen läpimurtovuosi sekä Nokialle että koko alalle. Yhtiö arvioi yritysmarkkinoilla kokonaisratkaisujen kysyntään.
Nokia ennustaa 3G wcdma -ratkaisujen tulevan laajasti kaupalliseen käyttöön tänä vuonna niin, että vuoden lopussa on avattu yli 50
wcdma-verkkoa ja että saatavilla on runsaasti useiden eri laitevalmistajien wcdma-päätelaitteita.
Nokia uskoo oman liikevaihtonsa kasvavan ensimmäisellä neljänneksellä 3-7 prosenttia viime vuodesta, ja laimennetun osakekohtaisen tuloksensa asettuvan 0,17-0,19 euroon.
Kassassa yli 11 miljardia
Nokia ilmoitti rahoitusasemansa olevan edelleen erinomainen ja sillä on kassassaan 11,3 miljardia euroa.
Yhtiö maksoi viime vuonna osinkoja 1,4 miljardia euroa ja käytti vastaavan summan omien osakkeidensa takaisinostoon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq: Amazon laajentaa audio-julkaisuihin
24.05.2007 Osakkeet pakittivat aavistuksen keskiviikkona, vaikka jäivätkin aivan huipputasojen tuntumaan. Osakemarkkinoita tukee kuitenkin fakta, ettei osakkeille löydy juuri tuotto- ja riskimielessä riittävästi sopivia kilpailijoita esimerkiksi bondi- tai asuntomarkkinoista.
Kolme vuotta sitten
Cartier ahdisteli Applea hetken
24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- Nokian suurtapahtumasta tulikin kutsuvierastilaisuus 17:48
- » Taloussanomat.fi












