Tekes sai yli 500 uutta asiakasta 2003
26.1.2004 09:13 Tekesin kertoi maanantaina, että sen työ yritysten kannustamiseksi tutkimus- ja kehitystyöhön ja uusien yritysten synnyttämiseksi tuottaa tulosta. Vuonna 2003 Tekes sai yli 500 uutta asiakasta, mikä ylitti selvästi tavoitteen. Alkavia yrityksiä oli lähes neljännes yritysasiakkaista.
- Taloudellisista suhdanteista johtuen yritykset näyttävät suuntaavan tutkimus- ja kehitystyötään enemmän lyhytjänteiseen toimintaan. Pitkäjänteisen tutkimus- ja kehitystyön varmistamiseksi ja vahvistamiseksi Tekes nosti hieman yritysprojektien rahoitusosuuttaan. Kannustimemme näyttää toimineen, sillä Tekesiin vuonna 2003 tulleet hakemukset olivat haasteellisia ja niiden laatutaso on säilynyt hyvänä, Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara sanoo.
Kannustus tutkimus- ja tuotekehitystyöhön tuotti Tekesille yli 500 uutta yritysasiakasta, joista yli 460 oli pieniä yrityksiä. Uusista asiakkaista lähes kaksi kolmasosaa oli muualta kuin Uudeltamaalta.
Yritysten projektien rahoituksesta 58 prosenttia kohdistui pk-yrityksille ja lähes kolme neljäsosaa alle 500 henkeä työllistäville yrityksille.
Lähes neljännes alkavia yrityksiä
Tekesin mukaan terveen taloudellisen kasvun kannalta on tärkeää, että elinkeinoelämä uudistuu ja Suomeen syntyy uutta liiketoimintaa ja kasvukykyisiä teknologiayrityksiä. Toimintansa alkuvaiheessa olevien yritysten osuus Tekesin yritysasiakkaista nousi 22 prosenttiin.
Tekes rahoitti huomattavasti aiempaa enemmän alkuvaiheen yrityksiä. Rahoitus 1-4 hengen yrityksille kasvoi 45 prosenttia ja 5-19 hengen yrityksille 30 prosenttia edellisestä vuodesta.
Vuonna 2003 Tekes rahoitti yli 30 milj. eurolla projekteja, joiden pääpaino oli liiketoimintaosaamisen kehittämisessä. Tänä vuonna Tekes ottaa käyttöön teknologiayritysten perustamisvaiheeseen tarkoitetun pääomalainan.
Vuonna 2003 Tekes teki 392 miljoonalla eurolla rahoituspäätöksiä 2196 tutkimus- ja kehitysprojektiin. Projektien kokonaisbudjetti on 785 miljoonaa euroa.
Rahoituksesta 230 miljoonaa euroa kohdistui yritysten ja 162 miljoonaa euroa yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten projekteihin. Lähes puolet rahoituksesta kytkeytyy Tekesin laajoihin teknologiaohjelmiin. Noin 40 prosenttia projekteista on kansainvälisesti verkottuneita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa
11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












