Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Canon haukkaa markkinoita

Fujin digikameroiden myynti tökkii

Canon nousi kärkeen Japanin digikameroiden markkinoilla.

2.2.2004 08:44 Japanilainen filmejä ja digitaalisia kameroita valmistava Fuji Photo Film Co. varoitti perjantaina, että yhtiön koko vuoden tulos jää ennustetusta. Varoitus johtuu digitaalisten kameroiden toimitusten vähentymisestä.

Fujin mukaan se toimittaa kauppoihin maaliskuun lopussa päättyvän tilikauden aikana 6,2 miljoonaa Fuji Finepix-digikameraa. Määrä on 300 000 vähemmän kuin yhtiö vielä lokakuussa arvioi.

Muiden kamerayhtiöiden kuten Canonin kilpailu on pakottanut Fujin pudottamaan hintojaan. Tämän vuoksi yhtiön koko vuoden tulos jää 80 miljardiin jeniin eli lähes kuusi prosenttia aiemmin ennustettua pienemmäksi.

Sekä Fuji Photo Film että sen amerikkalainen kilpailija Eastman Kodak tukeutuvat yhä enemmän digitaalisten kameroiden myyntiin, koska molempien yhtiöiden filmien ja tavanomaisten filimikameroiden myyntikäyrät sojottavat kohti kaakkoa.

Kodak kertoi toissa viikolla, että yhtiö vähentää 15 000 työntekijää filmien heikon kysynnän takia.
Viime vuonna Canon nousi suositun Powershot-mallistonsa ansiosta Fujin ja Sonyn ohi Japanin suurimmaksi digikameroiden toimittajaksi, markkinatutkimuslaitos GfK arvioi tammikuun alussa.

Fuji Photon tulosvaroitus säikäytti sijoittajat Tokiossa, jossa yhtiön osakkeen kurssi kääntyi kuuden prosentin alamäkeen, Bloomberg kirjoittaa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hyvin istuva bluetooth-headset on huomaamaton

24.05.2007 Iquan BHS-603 on monia muita kuulokemikrofoneja tyylikkäämpi. Laite istuu mukavasti korvakäytävän päähän. Tukevuutta lisää korvasanka, jota voi taivutella vastaamaan oman korvalehden muotoja. Laite istuu korvaan niin hyvin, ettei sitä pian edes huomaa.


Kolme vuotta sitten

Cartier ahdisteli Applea hetken

24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.

.