Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikevaihtoa 146 miljoonaa

PKC:n johdinsarjat ulottuvat pitkälle

6.2.2004 10:40 Ajoneuvojen johdinsarjoja ja elektroniikan sopimusvalmistusta harjoittavan PKC-konsernin vuoden 2003 liikevaihto oli 146,0 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 8,7 prosenttia. Liikevoitto kaksinkertaistui 18,4 miljoonaan euroon, joka on 12,6 prosenttia liikevaihdosta. Tulos ennen satunnaiseriä oli 18,0 milj. euroa eli 0,4 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2002.

Johdinsarjamyynti oli 113,4 miljoonaa euroa, mikä edustaa 77,7 prosenttia koko konsernin tilikauden liikevaihdosta. Edellisvuonna johdinsarjojen osuus oli 77,4 prosenttia. Elektroniikkasegmentin liikevaihto puolestaan oli 32,6 miljoonaa euroa eli 22,3 prosenttia liikevaihdosta.

Yhtiön mukaan hyvän markkinatilanteen ja onnistuneiden kehitystoimien
ansiosta konsernin liiketoiminta kehittyi suotuisasti. Erityisesti kehitykseen vaikuttivat vakiintuneet tuotteet, jotka mahdollistivat
poikkeuksellisen sujuvan, lähes häiriöttömän tuotantotoiminnan.

Yhtiön hallitus esittää 2,00 euron osakekohtaista osinkoa.

- Kuluneen vuoden aikana PKC voitti tarjouskilpailuja, jotka johtavat uusiin, jopa vuosikymmenen loppuun ulottuviin toimituksiin. Nykyisen tiedon mukaan yhtiö jatkaa lähivuosina orgaanista kasvua kannattavasti", toteaa toimitusjohtaja Harri Suutari.

Konsernin henkilöstön määrä oli kaudella keskimäärin 1723 henkilöä, mutta vuoden lopussa henkilöstöä oli 2152, joista ulkomailla yhteensä 1354 ja kotimaassa 798. Henkilöstömäärän lisäys johtuu pääasiassa Carhatec Oy:n ja sen tytäryhtiöiden hankinnasta sekä Brasilian yksikön kasvusta.

Yhtiö ennakoi, että toimitukset ajoneuvoteollisuuteen tulevat mitä ilmeisimmin kasvamaan. Toimitukset elektroniikka- ja automaatioteollisuuden asiakkaille kasvanevat tasaisesti kuluvana vuonna. Myynnin tietoliikenneteollisuuteen ei uskota kasvavan ainakaan oleellisesti, joten sen osuus liikevaihdosta kutistunee viime vuoden 14 prosentista.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.