Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vaihto ja tulos vankassa kasvussa

Saunalahti ei ole enää mutainen

Saunalahden talous on noussut gsm-liittymämäärien mukana.

12.2.2004 16:31 Vielä vuosi sitten Saunalahti-konsernin nenä vain pilkisti pohjamudan yläpuolelle. Ajasta on muistona puuttuva nettovelkaantumisastetta kuvaava tunnusluku. Tilinpäätöksen mukaan sitä ei ole esitetty, koska oma pääoma on ollut negatiivinen. Nyt yhtiö leijuu pörssissä kasvavien asiakaslukujen nosteella, jota torstaina julkistettu tulos vaan vahvistaa.

Saunalahti Group -konsernin tilikauden 2003 liikevaihto oli 74,8
miljoona euroa eli 13 miljoonaa enemmän kuin edellisvuonna. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 31,7 prosenttia.

6,9 miljoonaan liiketulos on huima parannus 5,3 miljoonan euron tappiosta. Liiketulosprosentti oli 9,2 kun se vuotta aikaisemmin oli –8,5. Myös viivan alle jäävä tulos koheni reippaasti. Viime vuoden 5,1 miljoonan euron tappio muuttui 5,0 miljoonan euron voitoksi.

Osakekohtainen laimennettu tulos oli neljä senttiä kun se vuotta aikaisemmin oli kuusi senttiä tappiolla.

Menestys näkyi myös kassavirrassa. Konsernin liiketoiminnan kassavirta oli 11,3 miljoonaa euroa kun edellisvuonna oli nollatasolla.

Internet- ja teleoperaattoritoiminnan liikevaihto 56,8 miljoonaa euroa vastaa kolmea neljäsosaa Saunalahden liikevaihdosta. Summasta jäi liiketulosta 8,0 miljoonaa euroa. Toinen päätoiminta-alue, mobiiliviihde, tuotti liikevaihtoa 18,2 miljoonaa euroa ja 2,1 miljoonan euron liiketuloksen.

Yhtiön 31,7 prosentin omavaraisuusaste ei nytkään ole kehuttava, mutta verrattuna vuoden takaiseen 0,1 prosentin omavaraisuusasteeseen tilanne näyttää suorastaan vakaalta. Molempiin lukuihin tosin sisältyy pääomalainoja.

Saunalahti on käynyt vuoden aikana läpi toimintojensa voimakasta järjestelyä, mutta siitä huolimatta sen henkilöstömäärä on ollut suhteellisen vakaa. Se aloitti vuoden 205 henkilöllä ja päätti sen 222 työntekijällä. Keskimäärin henkilöstö vuoden aikana oli 197 kun se vuotta aikaisemmin oli ollut 257 henkilöä.

Tavoitteena 300 000 gsm-asiakasta

Saunalahti on asettanut tavoitteekseen 5-10 prosentin markkinaosuuden ydinliiketoiminta-alueilla. Internet- ja teleoperaattori-yksikön tavoitteena on vuonna 2004 nykyisissä markkinaolosuhteissa jatkaa vahvaa kasvua ja saavuttaa 300 000 - 350 000 gsm-liittymän taso.

Mobiiliviihdeyksikön vuoden 2004 liikevaihtotavoitteena on 28-32 miljoonaa euroa ja liikevoittotavoitteena 3-4 miljoonaa euroa. Yksikköä pyritään vahvistamaan teollisesti ja/tai rahoituksellisesti. Konsernin
omistusosuus Mobiiliviihdeyksiköstä voi alentua.

Tilikauden 2004 aikana konsernin liikevaihdon ennakoidaan kasvavan
merkittävästi ja olevan 140-170 miljoonaa euroa. Koko tilikauden tuloksen ennakoidaan olevan positiivinen ja päättynyttä vuotta
parempi. Konsernin liiketuloksen ennakoidaan olevan vuositasolla 14-18
miljoonaa euroa ja paranevan 100-160 prosentilla.

Vuoden 2004 tammi-maaliskuussa liikevaihdon ennakoidaan olevan 31-33 miljoonaa euroa.

Neuvotteluasema vahvistunut

Saunalahden neuvotteluasema on vahvistunut verkonvuokrauksen suhteen. Se näyttää kilpailuttavan nykyistä verkkotoimittaja TeliaSonera Finlandia julkisesti Radiolinja Origoa vastaan.

Torstaisessa lehdistötiedotteessa toimitusjohtaja Matti Vikkula sanoo:

- Yhteistyö TeliaSoneran kanssa on ollut toimivaa. Se ei sulje pois sitä, etteikö meillä olisi halukkuutta neuvotella muiden kanssa ja varmistaa, että sopimuksemme on kilpailukykyinen.

- Arviomme mukaan TeliaSoneran ja Radiolinjan matkaviestinverkot täyttävät kuuluvuusalueeltaan ja palveluiden laadultaan Saunalahti Group Oyj:n korkeat laatuvaatimukset, Vikkula julistaa kilpailijat.

Tiedotteessa viitataan myös siihen, että Saunalahdella on virtuaalioperaattorin status, joten se voi huolehtia itse matkapuhelinliikenteen välityksestä.


Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Spämmintorjuntatekniikka saa vihreää valoa IETF:ltä

24.05.2007 Internetin standardeista vastaava Internet Engineering Task Force (IETF) hyväksyi tiistaina alustavasti roskapostin vähentämiseen tähtäävän DomainKeys Identified Mail (DKIM)-tekniikan.


Kolme vuotta sitten

Susirumasta t-paidasta tuli hittituote

24.05.2009 Käyttäjien kirjoittamat sarkastiset arviot nostivat Three Wolf Moon -t-paidan Amazonin hittituotteeksi.

.