Virukset vauhdittivat F-Securen kovaan kasvuun
12.2.2004 09:33 Tietoturvayhtiö F-Secure Oyj:n liikevaihto neljännellä neljänneksellä kasvoi edellisvuodesta 10 prosenttia 10,8 miljoonaan ja koko viime vuonna prosentin 39 miljoonaan euroon. Loka-joulukuun liikevoitto oli 1,3 miljoonaa ja vuosi aiemmin 0,7 miljoonaa euroa. Koko vuoden voitto oli 1,5 miljoonaa, kun edellisvuonna tappiota syntyi 1,7 miljoonaa euroa.
F-Securen voitto ennen veroja oli neljännellä vartilla 3,5 miljoonaa positiivinen, kun vuosi sitten vastaava lukema oli 0,9 miljoonaa.
Koko viime vuoden voitto ennen veroja oli 4,3 miljoonaa ja vuotta aiemmin tappiota syntyi 0,9 miljoonaa.
Virusvirrat vyöryivät
F-Secren mukaan virustorjuntaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 40 prosenttia viimeisellä neljänneksellä ja 21 prosenttia koko viime vuonna.
Tietoturvaa palveluna -liiketoiminta kasvoi edellisvuodesta 151 prosenttia loka-joulukuussa, koko vuonna 130 prosenttia ja kolmannesta vartista 38 prosenttia.
Sen sijaan salausliiketoiminta laski 32 prosenttia neljäntenä neljänneksenä ja 27 prosenttia koko viime vuonna.
Loka-joulukuun kassavirta oli positiivinen 3,4 miljoonaa ja koko vuonna 5,3 miljoonaa euroa.
Pohjoismaista liikevaihdosta kertyi 33 prosenttia (33 %), muualta Euroopasta 35 (28 %), Pohjois-Amerikasta 21 (31%) ja muusta maailmasta 11 prosenttia (8 %).
Virustorjuntatuotteiden osuus vaihdosta oli 70 prosenttia (58%), salaustuotteiden 29 (40 %) ja muiden yksi prosentti (2 %).
Virustorjunta ei riitä
F-Secure arvelee, ettei pelkkä virustorjunta enää riitä kasvuun, koska uhkat ovat moni-ilmeistyneet. Sen vuoksi yhtiö kehittelee laajempaa sisällönsuojauslähestymistapaa.
Myös kannettavien laitteiden tietoturvakysynnän se odottaa pääsevän tänä vuonna vauhtiin operaattoreiden tietoisuuden lisääntyessä. Sen sijaan salausliiketoiminta jatkaa supistumistaan.
F-Secure odottaa yhtiön liiketuloksen paranevan viime vuodesta, ja vuoden jälkipuoliskon olevan ensimmäistä parempi. Myös toinen vartti tulee olemaan ensimmäistä parempi.
Alkaneen vuoden ensimmäisen puoliskon liikevaihdon se arvioi olevan noin 20 miljoonaa euroa 10 prosentin virhemarginaalilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Sun julkisti avoimen lähdekoodin GlassFish-sovellusalustan
11.02.2009 Sun Microsystems on julkistanut avoimeen lähdekoodiin perustuvan Sun GlassFish Portfolio -sovellusalustan web-sovellusten kehittämiseen. Siihen on koottu usean avoimen koodin projektin tuloksia.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi












