Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sharp ja kumppanit investoivat

Japanin talous kiihdyttää

18.2.2004 06:42 Japanin talouskasvu kiihtyi loka-joulukuussa seitsemän prosentin vuosivauhtia vastaavaan liitoon. Kasvu oli nopeinta 13 vuoteen. Kulutuskysyntä ja Sharpin kaltaisten yhritysten investoinnit pyörittivät talouden rattaita.

Bloombergin mukaan Japanin neljännen neljäneksen talouskasvu yllätti ekonomistit, jotka olivat povanneet keskimäärin 4,7 prosentin kasvua.

Saarivaltion elpymistä vetivät vientiyritysten kasvaneet investoinnit. Myös kotimainen kulutuskysyntä antaa merkkejä siitä, että Japania pitkään vaivannut deflaatiokierre alkaa hellittää otettaan.

Japanilaisten yritysten ja samalla kansantalouden yksi suuri ongelma on edelleen jenin vahvistuminen suhteessa dollariin. Viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana Japanin valuutta on vahvistunut 15 prosenttia Yhdysvaltain dollariin verrattuna.

Elektroniikkavalmistaja Matsushitan toimitusjohtaja Tetsuja Kawakami sanoo Bloombergille, että 105 jenin kurssi dollariin nähtynä on ehdoton kipuraja, jonka alapuolella Matsushitan tulos alkaa kutistua. Eilen dollarilla sai runsaat 106 jeniä.

Lisää panoksia elektroniikkaan

Valuuttakurssien heilahtelusta huolimatta Matsushita aikoo ensi tilikaudella nostaa investointinsa ennätykselliseen 280 miljardiin jeniin. Maaliskuun lopussa päättyvällä tilikaudellaan elektroniikkajätti sijoittaa 270 miljardin jenin verran rahaa uusiin tuotantovälineisiin.

Toinen suuri kulutuselektroniikkayhtiö Sharp aikoo kaksinkertaistaa tuotantonsa uudella lcd-tehtaallaan. Sharp haluaa Länsi-Japaniin ensi elokuussa avaamansa tehtaan avulla vallata takaisin maailman ykköstilan nestekidenäytöissä korealais-hollantilaiselta LG Philipsiltä.

Matshushita, Sharp ja monet muut japanilaiset elektroniikkayhtiöt ovat viime aikoina raportoineet erinomaisia tuloksia.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Spämmintorjuntatekniikka saa vihreää valoa IETF:ltä

24.05.2007 Internetin standardeista vastaava Internet Engineering Task Force (IETF) hyväksyi tiistaina alustavasti roskapostin vähentämiseen tähtäävän DomainKeys Identified Mail (DKIM)-tekniikan.


Kolme vuotta sitten

Susirumasta t-paidasta tuli hittituote

24.05.2009 Käyttäjien kirjoittamat sarkastiset arviot nostivat Three Wolf Moon -t-paidan Amazonin hittituotteeksi.

.