Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulos yhä tappiolla

Symbian kasvatti liikevaihtoaan yli 50 prosenttia

23.2.2004 11:27 Älypuhelimien käyttöjärjestelmiä kehittävä Symbian Ltd. kasvatti loka-joulukuussa liikevaihtoaan 52 prosenttia 15 miljoonaan puntaan edellisvuoden 9,9 miljoonasta punnasta. Yhtiön tulos on kuitenkin edelleen selvästi tappiolla. Toimitusjohtaja David Levinin mukaan yhtiön pitkän aikavälin näkymät ovat positiiviset.

Levinin mukaan Symbianin lyhyen ajan näkymät ovat epävarmat markkinoiden ollessa vasta muotoutumassa, mutta pidemmällä tähtäimellä myönteiset.

Symbianilla oli kassassaan vuoden 2002 lopussa 18,2 miljoonaa puntaa. Viime syyskuun lopussa kassa paisui 23,4 miljoonaan, mutta laski vuoden lopussa 21,9 miljoonaan puntaan.

Lisenssituotot hypähtivät

Yhtiö oli tyytyväinen myös lisenssitulojensa kehitykseen. Vuosi aiemmin Symbian sai laitetta kohden lisenssituottoja keskimäärin 5,5 dollaria. Viime syyskuun lopussa lukema oli 5,7 mutta joulukuun lopussa jo 6,7 dollaria laitetta kohden.

Samalla rojaltituotot kasvoivat edellisvuoden lopun 3,4 miljoonasta 10,9 miljoonaan puntaan viime vuoden lopussa. Konsulttituottojen määrä laski edellisvuoden 6,3 miljoonasta 3,5 miljoonaan puntaan viime vuoden lopussa.

Symbianin väkiluku kasvoi vuoden 2002 lopun 689:stä työntekijästä 750:een viime vuoden lopussa.

Tammikuussa Nokia ilmoitti ostavansa Psion Plc:n 31,1 prosentin osuuden Symbianista ja kasvattavansa omistuksensa Symbianissa 63,3 prosenttiin.

Tukku uutuuksia

Levin arvioi neljän valmistajan saavan uudet Symbian-mallinsa markkinoille tammi-maaliskuun aikana ja seuraavan 18 kuukauden aikana tarjolle ehtivät kaikki tällä hetkellä työnalla olevat laitteet.

Loka-joulukuussa markkinoille ehti 18 Symbian-puhelinta viideltä matkapuhelinvalmistajalta. Kaikkiaan viime vuoden lopulla markkinoilla oli 26 Symbian-pohjaista laitetta yhdeksältä eri valmistajalta.

Ennätykset rikki

Loka-joulukuussa maailmassa toimitettiin 2,76 miljoonaa Symbian-järjestelmällä varustettua puhelinta, kun vuosi aiemmin lukema oli 0,98 miljoonaa, yhtiö ilmoitti.

Joulukuu oli Symbianin historian ensimmäinen, jolloin yhden kuukauden aikana toimitettiin yli miljoonaa Symbian-laitetta.

Koko viime vuonna maailmassa toimitettiin 6,67 miljoonaa Symbian-puhelinta, kun edellisvuoden lukema oli kaksi miljoonaa. Kaikkiaan tähän mennessä on toimitettu yli 10 miljoonaa Symbian-laitetta, yhtiö laski.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Blogit ja videoyhteydet oppilaiden käyttöön Singaporen kouluissa

24.05.2007 Blogit, videoyhteydet ja interaktiiviset fläppitaulut korvaavat liitutaulut Singaporen kouluissa.


Kolme vuotta sitten

Cartier ahdisteli Applea hetken

24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.

.