Nokia ei halua omia Symbiania
25.2.2004 13:24 Cannes - Nokian pääjohtaja Jorma Ollila ilmoitti keskiviikkona 3GSM World -tapahtumassa, ettei Nokia suinkaan halua omia Symbiania itselleen. Ollilan mukaan Nokia on kehottanut Symbianin muita osakkeenomistajia käyttämään etuosto-oikeuttaan Psionin osakkeiden suhteen heti kun regulaattori hyväksyy kaupan tekemisen.
Ollilan mukaan Symbian tarvitsee tukea vielä pari vuotta kehittääkseen mobiilikäyttöjärjestelmänsä ensiluokkaisen vahvaksi alustaksi. Ilmeisesti se tulee sen jälkeen toimeen omilla tuloillaan tai mahdollisesti se viedään pörssiin.
Psion lähestyi Nokiaa tarjoutuen myymään kolmanneksen omistusosuutensa Symbianista, koska sillä oli muita suunnitelmia.
- Rohkaisemme kaikki nykyisiä osakeenomistajia käyttämään etuosto-oikeuttaan ja tukemaan Symbiania niin kuin me sitä tuemme, Ollila sanoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Blogit ja videoyhteydet oppilaiden käyttöön Singaporen kouluissa
24.05.2007 Blogit, videoyhteydet ja interaktiiviset fläppitaulut korvaavat liitutaulut Singaporen kouluissa.
Kolme vuotta sitten
Cartier ahdisteli Applea hetken
24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- EU-johtajien levy ei vaihdu: "Haluamme Kreikan pysyvän eurossa" 07:58
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- » Taloussanomat.fi












