Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Puhelinosake tuo 18 euron osingon

Puhelintoiminta kannatti Lahden seudulla

4.3.2004 11:25 Lahden ympäristössä toimivan PHP Holding Oy ?konsernin liikevaihto vuonna 2003 oli 58,4 miljoonaa euroa, mikä on suunnilleen sama kuin edellisenä vuonna. Liikevoitto oli 8,8 miljoonaa euroa eli 15,1 prosenttia liikevaihdosta kun se edellisvuonna oli 5,1 miljoonaa.

Tulos ennen veroja oli 9,8 miljoonaa euroa, mikä on huomattava parannus vuoden 2002 3,8 miljoonaan euroon. Tilikauden voitto oli 6,9 miljoonaa euroa eli 11,7 prosenttia liikevaihdosta. Edellisvuonna voittoa jäi kaksi miljoonaa euroa.

Osakkaita PHP Holding Oy:ssä, jonka liiketoiminnasta vastaa Päijät-Hämeen Puhelin Oyj, on noin 75 000.

PHP Holding Oy:n hallitus esittää 17. maaliskuuta pidettävälle yhtiökokoukselle, että osinkoa maksetaan 18 euroa osaketta kohden, yhteensä 3,6 miljoonaa euroa. PHP:n yhdistys- ja osuuskunta-aikainen jäsenkirja vastaa yhtä A-osaketta ja yhtä K-osaketta PHP Holding Oy:ssä. Vuosi sitten PHP jakoi osinkoa 15 euroa ja sitä edellisenä vuonna 9 euroa osaketta kohden.

Säästöjä ja rahoitustuottoja

Yhtiön liikevaihto ei juuri kasvanut, mutta liikevoitto ja tulos kasvoivat kuitenkin merkittävästi edelliseen vuoteen verrattuna. Tulosta paransivat Päijät-Hämeen Puhelimen Eläkesäätiön kannatusmaksujen pieneneminen sekä nettorahoitustuottojen kasvu. Lisäksi tulosta paransivat liiketoiminnassa toteutetut säästöt.. Täten varsinaisen liiketoiminnan kannattavuus on pystytty säilyttämään hyvin, vaikka markkinakasvu on hidastunut.

Konsernin omavaraisuusaste oli edelleen hyvä, 84,2 prosenttia ja investoinnit rahoitettiin kokonaan omalla rahoituksella. Tietoliikenneverkkoon, tietoliikennepalveluihin sekä koneisiin ja kalustoon investoitiin yhteensä 11,0 miljoonaa euroa. Osakepanostukset liiketoimintaa tukeviin yhtiöihin olivat 8,1 miljoonaa euroa.

Laajakaistaa ja kaapeli-tv-liittymiä

Laajakaistaisten tietoliikenneliittymien kysyntä oli koko vuoden hyvin vahvaa ja jatkuu vilkkaana. PHP:n markkinaosuus alueen laajakaistayhteyksien markkinoista on arviolta 70 prosenttia.

Kaapelitelevisioliittymien kysyntä on ollut hyvä. Siihen ovat vaikuttaneet vuonna 2001 tapahtunut asunto-osakeyhtiölain muutos ja digitaalisten televisiopalveluiden tulo markkinoille.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hyvin istuva bluetooth-headset on huomaamaton

24.05.2007 Iquan BHS-603 on monia muita kuulokemikrofoneja tyylikkäämpi. Laite istuu mukavasti korvakäytävän päähän. Tukevuutta lisää korvasanka, jota voi taivutella vastaamaan oman korvalehden muotoja. Laite istuu korvaan niin hyvin, ettei sitä pian edes huomaa.


Kolme vuotta sitten

Susirumasta t-paidasta tuli hittituote

24.05.2009 Käyttäjien kirjoittamat sarkastiset arviot nostivat Three Wolf Moon -t-paidan Amazonin hittituotteeksi.

.