Mobiilialan tuotteiden myynnissä parannettavaa
5.3.2004 16:29 Suomalaisten mobiilialan yritysten tuotteiden ja palveluiden myynnissä on parannettavaa. Innovatiivisuuskaan ei tuo tulosta, jos tuotteen paketointiin ja myyntiin ei panosteta, ilmenee Finpron Wireless -asiantuntijaryhmän selvityksistä.
Ryhmän mukaan myös markkina-alueiden välillä on suuria eroja, jotka tulee ottaa huomioon tuoteasemoinnissa ja viestinnässä.
Finpron Wireless -asiantuntijaryhmä aloitti viime vuonna Global Content Partnerships (GCP) -ohjelman, joka tuotti tuloksia jo aloitusvuonna; suomalaiset mobiilialan yritykset keräsivät tietoa kansainvälisten markkinoiden mahdollisuuksista ja vaatimuksista sekä solmivat partneruussuhteita sekä sopimuksia eri puolilla maailmaa.
Mukana olleet seitsemäntoista yritystä tapasivat tiivistempoisilla matkoilla operaattoreita, julkaisijoita, brändiyrityksiä, portaaleja, laitevalmistajia ja sisaltötukkureita.
Matkoja tehtiin kolmeentoista maahan, ja tapaamisia oli yhteensä yli 170 mobiilialan toimijan kanssa. Yritykset oli etukäteen perehdytetty lukuisten maa-asiantuntijoiden toimesta kohdemaiden markkinoihin ja avainpartnereihin.
GCP-ohjelma sai yrityksiltä hyvin myönteistä palautetta. Finpron palautetutkimuksessa kiitosta annettiin muun muassa asiantuntemuksesta, asiakkaiden tarpeiden ymmärryksestä sekä ohjelman tuloksellisuudesta ylipäänsä. Yritykset toivoivat jatko-ohjelmissa kuitenkin lisää etenkin kahdenkeskisiä, kohdennettuja asiakastapaamisia sekä tukea kontaktien jälkiseurantaan.
Tarkempaa fokusointia
Useat bisnesideat esittelyineen vaativat vielä tarkempaa fokusointia muun muassa siten siten että operaattorin tai loppuasiakkaan yksilölliset tarpeet tulevat huomioiduiksi. Esittelyssä on Finpron mukaan tärkeää ymmärtää ja tuoda selkeästi esille, miten tuote tai palvelu edistää konkreettisesti pitkäaikaistakin yhteistä liiketoimintaa.
Välitöntä kaupallista menestystä ohjelma toi muun muassa tamperelaiselle Openbitille, joka hankki jakelusopimuksia Photographer -tuotteelleen. Helsinkiläinen mobiilipelikehittäjä ja -julkaisija Sumea sai jo ensimmäisellä matkalla merkittäviä operaattorikumppanuuksia Yhdysvalloista.
Tekesin FENIX-teknologiaohjelman kanssa toteutettava GCP-ohjelma laajenee tänä vuonna uusiin maihin, ja mukaan otetaan uusia suomalaisyrityksiä. Suomalaisen Neogames kehitysohjelman kanssa panostetaan nyt voimakkaammin yritysten valmiuksiin ja saadaan myös entistä laajempi ja tehokkaampi partneruusverkosto alan käyttöön.
- Tänä vuonna toteutetaan sekä aloittelevien yritysten GCP Intro - että kokeneemmille yrityksille GCP in emerging markets -ohjelma entisen ohjelman lisäksi. Aloitteleville yrityksille tarjotaan jo maaliskuussa San Josessa järjestettävän Game Developers Conferencen ympärille rekennettu partneruusisku. Ohjelmaa on jatkokehitetty kiinteässä yhteistyössä Neogames-ohjelman kanssa, kertoo GCP-projektin vetäjä Jussi Heinilä Finpron Silicon Valleyn toimistosta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomalaisyritykset hukassa hakujen kanssa
24.05.2007 Suomalaiset tekevät viisi miljoonaa Google-hakua päivittäin. Yritykset eivät kuitenkaan osaa vielä hyödyntää hakukoneita markkinoinnissaan.
Kolme vuotta sitten
Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla
24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- EU-johtajien levy ei vaihdu: "Haluamme Kreikan pysyvän eurossa" 07:58
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- » Taloussanomat.fi












