Elektroniikkateollisuuden tuottavuus päihittää muun tehdasteollisuuden
25.3.2004 16:59 Jalostusarvo tehtyä työtuntia kohden oli Tilastokeskuksen mukaan elektroniikkateollisuudessa vuonna 2002 lähes 70 euroa, mikä oli selvästi korkeampi kuin muussa tehdasteollisuudessa.
Energiasektorin tuottama jalostusarvo tehtyä työtuntia kohden oli puolestaan 94 euroa eli selvästi korkeampi kuin tehdasteollisuudessa.
Pääomakanta henkilöä kohden laskettuna oli energiasektorilla aivan omaa luokkaansa vuonna 2002.
Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta teollisuuden alue- ja toimialatilastosta ja pääomakantatilastosta.
Jalostusarvo työtuntia kohden oli vuonna 2002 edellistä vuotta alhaisempi elektroniikkateollisuudessa ja metsäteollisuudessa. Muilla tehdasteollisuuden päätoimialoilla jalostusarvo sen sijaan oli vuonna 2002 korkeampi kuin vuotta aikaisemmin.
Jalostusarvo työtuntia kohden oli metsäteollisuudessa yli 50 euroa ja kemianteollisuudessa hieman alle 50 euroa. Matalin se oli tekstiili-, vaate- ja nahkateollisuudessa, noin 25 euroa. Muilla tehdasteollisuuden päätoimialoilla jalostusarvo työtuntia kohden oli jonkin verran yli 30 euroa.
Vielä vuonna 1995 elektroniikkateollisuudessa jalostusarvo tehtyä työtuntia kohden oli selvästi alhaisempi kuin metsäteollisuudessa ja hieman pienempi kuin kemianteollisuudessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kesätyöntekijä pelaa, eikä pelkää
24.05.2007 Nike, Cisco ja Ernst & Young hyödyntävät tietokonepelejä, simulaattoreita, blogeja ja nettivideota työntekijöiden kouluttamisessa ja palkkaamisessa.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- EU-johtajien levy ei vaihdu: "Haluamme Kreikan pysyvän eurossa" 07:58
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- » Taloussanomat.fi












