EMI vähentää viidenneksen väestään
1.4.2004 10:01 Musiikkikonserni EMI Group Plc. vähentää noin 1 500 työpaikkaa mikä vastaa noin viidennestä yhtiön maailmanlaajuisesta henkilökunnasta. Yhtiö aikoo muun muassa ulkoistaa cd- ja dvd-tuotantonsa ja neuvotella uusiksi ja lopettaa sopimuksia.
Henkilöstövähennyksistä 900 saadaan toimintojen ulkoistuksilla ja 600 vähennetään muilla keinoilla erityisesti Euroopasta.
Leikkauksilla EMI laskee säästävänsä vähintään 50 miljoonaa puntaa eli noin 92 miljoonaa dollaria vuositasolla. Leikkaukset aiheuttavat kuitenkin noin 75 miljoonan punnan kertakulut, yhtiö arvioi.
Edellisen kerran pari vuotta sitten brittiyhtiö leikkasi 1 900 työpaikkaa eri puolilta maailmaa.
EMI nimitti samalla uudeksi EMI Music Continental Europen toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi Jean-Francois Cecillonin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Suomalaisnuoret piilottelevat nettiuhkauksia vanhemmilta
10.02.2009 Vain vajaa kolmannes, 31 prosenttia suomalaisnuorista kääntyisi vanhempiensa puoleen kohdattuaan uhkaa internetissä. Luku on alhaisin Microsoftin European Online Safety Survey -kyselyssä, johon osallistui kymmenen Euroopan maata.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













