Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rahat markkinointiin

Stinghorn sai pääomaruiskeen Innofinancelta ja Teollisuussijoitukselta

5.4.2004 14:22 Suomen Teollisuussijoitus Oy ja Innofinance Oy:n hallinnoima pääomarahasto Indekon Oy ovat tehneet sijoituksen lappeenrantalaiseen Oy Stinghorn Ltd:ään. Yhtiöt eivät kertoneet millaisesta summasta on kysymys tai millaisen omistuksen rahalla sai. Kyseessä on Stinghornin ensimmäinen rahoituskierros.

Vuonna 2002 perustettu Stinghorn on erityisesti tietoverkkojen tietoturvan hallinnointiin erikoistunut ohjelmistoyritys. Se aikoo käyttää saamansa lisärahoituksen etenkin markkinoinnin, myynnin ja viestinnän kehittämiseen.

- Pk-yritykselle on ensiarvoisen tärkeää saada vahvistusta juuri myynnin ja viestinnän kehittämiseen, koska oman äänen kuuluville saaminen nykyisillä markkinoilla vaatii vahvaa panosta, Stinghornin toimitusjohtaja Markus Räipiö arvelee.

Suomen Teollisuussijoitus on valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, jonka tavoitteena on edistää kotimaisten kasvuyritysten rahoitusta. Se toimii sekä rahastosijoittajana että tekee suoria sijoituksia kohdeyrityksiin. Yhtiön sijoitusten arvo on noin 270 miljoonaa euroa.

Innofinance hallinnoi pääomasijoitusrahastoja, jotka sijoittavat pääomia alkaviin ja varhaisen kasvuvaiheen yrityksiin.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.