Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Heikko kolmas vartti

Sun vähentää 3 300 työpaikkaa

5.4.2004 07:58 Palvelinvalmistaja Sun Microsystems Inc. ilmoitti vähentävänsä 3 300 työpaikkaa eli noin yhdeksän prosenttia kaikkiaan yli 35 000 henkilön työvoimastaan. Tilivuoden kolmannen neljänneksen tulos jää markkinoiden odotuksista, yhtiö varoitti.

Henkilöstöleikkaukset aiheuttavat Sunille noin 475 miljoonan dollarin kertakulut, josta 200 miljoonaa kohdistuu kolmannelle ja loput tuleville lähineljänneksille.

Kolmas vartti penkin alle

Sun odottaa 28. maaliskuuta päättyneen kolmannen vartin liikevaihtonsa asettuvan noin 2,65 miljardiin dollariin ja nettotappion olevan 750-810 miljoonaa dollaria. Osaketta kohden tappiota kertyy 23-25 senttiä, Sun ilmoitti.

Markkinoilla yhtiön nettotappion ennustettiin jäävän kolmeen senttiin ja liikevaihtoa kertyvän 2,85 miljardia dollaria.

Sunilla oli viime vuoden lopussa kassassaan yli viisi miljardia dollaria käteistä ja noin 1,2 miljardia pitkäaikaisia lainoja. Maaliskuussa Standard & Poors pudotti Sunin lainat roskalainatasoon.

Sunin perustaja ja toimitusjohtaja Scott McNealy jatkaa yhtiön hallituksen puheen- ja toimitusjohtajana, mutta yhtiö nimesi uudeksi pääjohtajakseen Jonathan Schwartzin, joka on tähän saakka työskennellyt yhtiön ohjelmistoyksikön johtajana.


Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: Amazon laajentaa audio-julkaisuihin

24.05.2007 Osakkeet pakittivat aavistuksen keskiviikkona, vaikka jäivätkin aivan huipputasojen tuntumaan. Osakemarkkinoita tukee kuitenkin fakta, ettei osakkeille löydy juuri tuotto- ja riskimielessä riittävästi sopivia kilpailijoita esimerkiksi bondi- tai asuntomarkkinoista.


Kolme vuotta sitten

Mona Lisa mahtuu 140 merkkiin

24.05.2009 Mario Klingemann ohjelmoi kuvanpakkausohjelman, joka tunkee Mona Lisan yhteen 140 merkin mittaiseen Twitter-viestiin.

.