Nokian liikevaihto jää jopa 9 prosenttia arviosta
6.4.2004 15:34 Nokia vuoden 2004 ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon jää aiemmin julkistettua arviota pienemmäksi. Nokian arvioi tiistaina liikevaihdon olevan 6,6 miljardia euroa, mikä on 2 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2003 ensimmäisellä neljänneksellä.
Osakekohtaisen tuloksen Nokia uskoo sijoittuvan aikaisemman ilmoitetun 17-19 sentin haarukan alarajalle.
Aiemmin Nokia arvioi liikevaihdon kasvavan 3-7 prosenttia, joten uusi liikevaihtoarvio on 9 prosenttia aikaisempaa maksimiennustetta pienempi.
Mobile Phones - ja Multimedia -toimialaryhmissä liikevaihtoa kertyi odotettua vähemmän. Mobile Phonesin liikevaihto laski Euroopassa ja Aasiassa, mikä johtui odotettua alhaisemmista myyntivolyymeista ja tuotejakauman painottumisesta halpoihin puhelinmalleihin.
Nokia sanoo, ettei sillä ollut keskihintaisia tuotteita markkinoille. Maailmanlaajuisten matkapuhelinmarkkinoiden myyntivolyymin arvioidaan kasvaneen yli 25 prosenttia vuoden 2004 ensimmäisellä vuosineljänneksellä, kun Nokian matkapuhelinten myyntivolyymi kasvoi 19 prosenttia.
Networksin positiivinen yllätys ei kompensoi
Networksin liikevaihto ylitti odotukset ja liikevaihdon arvioidaan olevan 1,4 miljardia euroa, mikä tarkoittaa 16 prosentin kasvua verrattuna vuoden 2003 ensimmäiseen neljännekseen.
Enterprise Solutionsin liikevaihdon arvioidaan olevan hieman ennakoitua parempi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Mobile Phonesin kannattavuus oli edelleen erinomainen. Liikevaihtoon vaikuttaneet arvioitua alhaisempi myyntivolyymi ja toteutunut tuotejakauma pienensivät kuitenkin myös Mobile Phonesin liikevoittoa.
Multimedian liikevoittoprosentin arvioidaan kuitenkin olevan ennakoitua parempi suotuisan tuotejakauman ansiosta. Liikevaihdon lisäksi Networksin liikevoittoprosentin arvioidaan olevan hyvä ja ylittävän yhtiön odotukset. Enterprise Solutionsin liikevoittoprosentin arvioidaan olevan hieman ennakoitua parempi.
Ollila ei ole tyytyväinen
- Emme ole luonnollisestikaan tyytyväisiä liikevaihtomme kehitykseen ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että kannattavuutemme säilyi edelleen hyvänä ja vakaana. Erityisen tyytyväisiä olemme verkkoliiketoimintamme liikevaihdon ja kannattavuuden kehitykseen, pääjohtaja Jorma Ollila kommentoi.
- Koko yhtymän liikevaihto laski, koska emme onnistuneet täysin hyödyntämään maaliskuulle tyypillistä kausiluonteista markkinakasvua, ja koska Mobile Phonesin tuotejakauma painottui edullisempiin puhelinmalleihin. Vaikka uuden organisaatiomme tavoitellut hyödyt ovat jo näkyvissä, lyhyellä aikavälillä organisaatiomuutos hidasti hieman reaktionopeuttamme ja toiminnallista tehokkuuttamme, selitti Ollila.
- Ensimmäisellä vuosineljänneksellä tuotevalikoimamme ei ollut vahvimmillaan, mutta uskomme tilanteen parantuvan tämän vuoden aikana uusien tuotteidemme tullessa markkinoille, Ollila sanoi
Nokia julkistaa osavuosikatsauksen ja tietoja toisen vuosineljänneksen näkymistä 16. huhtikuuta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:lta ja Elisalta hsdpa-kannettava
24.05.2007 HP ja Elisa tuovat markkinoille HP Compaq nc6400 -kannettavan tietokoneen, jossa on käyttövalmiina Elisan mobiililaajakaista.
Kolme vuotta sitten
Susirumasta t-paidasta tuli hittituote
24.05.2009 Käyttäjien kirjoittamat sarkastiset arviot nostivat Three Wolf Moon -t-paidan Amazonin hittituotteeksi.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- EU-johtajien levy ei vaihdu: "Haluamme Kreikan pysyvän eurossa" 07:58
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- Brittipoliitikko: Amerikkalainen unelma toteutuu Suomessa 16:56
- Viron presidentti Ilves: Kasvuun päästään vyötä kiristämällä 21:03
- Jättävätkö euroeroa pelkäävät kreikkalaiset verot maksamatta? 19:43
- » Taloussanomat.fi












