Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Potkua ulkomaisiin sijoittumisiin

Deloitte osti InterCulturan

7.4.2004 15:43 Suomen Deloitte on ostanut kansainvälisiin henkilöstösiirtoihin erikoistuneen InterCultura Management Oy:n (ICM). Yhtiö pyrkii yrityskaupalla vahvistamaan ulkomaankomennusten hallinnointi- ja konsultointipalveluaan ja hakee palvelujen keskittämisellä kustannussäästöjä.

Deloitte ei ilmoittanut kauppahintaa eikä muita ehtoja. Vuonna 1998 perustettu ICM oli ensimmäinen suomalainen ulkomaankomennusten
hallinnointiin ja konsultointiin erikoistunut yritys.

- Asiakkaamme saavat yrityskaupan kautta käyttöönsä kansainvälisen organisaation resurssit, osaamisen ja tietojärjestelmäratkaisut, joita he ovat toivoneetkin. Heitä palvellaan yli 150 maassa, ja palveluiden toimitusvarmuus on taattu globaalisti, InterCultura Managementin perustaja ja toimitusjohtaja Satu Viitanen arvelee.

Deloitte hoitaa vuosittain maailmanlaajuisesti yli 50 000 ekspatriaatin komennusprosesseja. Suomessa yhtiön palveluksessa on noin 200 työntekijää 12 aluetoimistossa. Koko yhtiön palveluksessa on 120 000 asiantuntijaa 150 maassa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla

24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.

.