EU komissio rukkaa kilpailusääntöjä
Mario Monti lupaa tasapuolista kilpailua ja kevyempää sääntelyä.
21.4.2004 16:30 Komissaari Mario Montin mukaan kilpailusääntöjen täytäntöönpano muuttuu Euroopan unionissa radikaalisti toukokuun 1. päivän jälkeen. Muutos ei liity suoraan unionin laajentumiseen, vaan pikemminkin siihen, että kartellien kieltoa ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevia sääntöjä uudistetaan ensimmäistä kertaa 40 vuoteen.
Myös yrityskeskittymien valvontaa koskeva uusi asetus tulee voimaan tuolloin. Sillä luodaan järjestelmä keskittymien ja yritysostojen arvioimiseksi EU:ssa, jonka markkinat ovat laajentumisen jälkeen maailman suurimmat ja kattavat 450 miljoonaa kuluttajaa.
Myös valtiontukien alalla valmistellaan merkittäviä uudistuksia. Komissio julkaisee uudistusten kunniaksi erityispainoksen Competition Newsletter -tiedotteestaan ja se sisältää muun muassa Montin ja kilpailupääosaston pääjohtajan Philip Lowen haastattelut.
Kilpailu kuriin vappuna
EU saa uuden kilpailusääntöjen täytäntöönpanoasetuksen (asetus 1/2003). Sillä pannaan täytäntöön perustamissopimuksen tärkeimmät kilpailumääräykset eli 81 artikla, jossa kielletään kilpailua yhteismarkkinoilla vääristävät sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, ja 82 artikla, jossa kielletään määräävän markkina-aseman väärinkäyttö. Uusi asetus korvaa EU:ssa vuonna 1962 annetut täytäntöönpanosäännöt (asetus 17/62).
Yrityskeskittymien valvontaa koskeva uusi asetus (sulautuma-asetus 139/2004) kattaa yrityskeskittymät ja yritysostot, joilla on vaikutusta unionissa. Se korvaa vuodesta 1990 voimassa olleen vanhan sulautuma-asetuksen.
- Toukokuun 1. päivä merkitsee suoranaista vallankumousta kilpailusääntöjen täytäntöönpanotavassa Euroopan unionissa, komissaari Mario Monti toteaa tänään julkaistussa Competition Newsletterin erityispainoksessa.
Montin mukaan muutos merkitsee siirtymistä kehittyneempään järjestelmään. Kilpailusääntöjä noudattavat EU:n yritykset vapautuvat vanhentuneesta lainsäädännöstä ja hyötyvät vähentyneestä byrokratiasta sekä tasapuolisemmista kilpailuolosuhteista EU:n yhtenäismarkkinoilla.
Erillisessä haastattelussaan kilpailupääosaston pääjohtaja Philip Lowe korostaa puolestaan sitä, että uudessa kilpailusääntöjen täytäntöönpanojärjestelmässä EU:n kilpailulainsäädäntöä sovelletaan kansallisten lakien rinnalla.
Kaikkien 25 jäsenvaltion kilpailuviranomaiset ja niiden keskuselimenä toimiva komission kilpailupääosasto muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden eli Euroopan kilpailuviranomaisten verkoston, hän sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Logica toimittaa Capricoden etähallintaa
10.02.2009 Suomalainen ohjelmistoyritys Capricode on tehnyt sopimuksen kansainvälisen tietotekniikkajätin Logican kanssa. Logica ryhtyy tuottamaan mobiililaitteiden keskitettyä hallintapalveluaan Capricoden SyncShield-etähallintateknologialla.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Pankkiireilla on uusi suosikkiaine: Testosteroni 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- » Taloussanomat.fi













