Motorola nousi kännyköillä
21.4.2004 05:51 Amerikkalainen Motorola petrasi ensimmäisen neljänneksen tulostaan ja myyntiään selvästi odotuksia enemmän. Yhtiö kasvoi varsinkin matkapuhelinten myynnillä Euroopassa.
Financial Timesin mielestä Motorola on onnistunut hyökkäämään Nokian vahvalla tukialueella eli läntisen Euroopan kännykkäbisneksessä. Yhtiö onnistui myös säilyttämään ykkösasemansa Kiinassa.
Osakekohtainen tulos kipusi 0,25 dollariin eli selvästi yhtiön omia ennusteita ylemmäksi.
Neljänneksen aikana Motorola kertoi toimittaneensa 25,3 miljoonaa matkapuhelinta eli 53 prosenttia enemmän kuin vuoden takaisena vastaavana aikana.
FT:n mukaan yhtiön osakekurssi nousi eilen illalla New Yorkissa raketin tavoin 19,96 dollariin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Syyttäjä haluaa lisäaikaa Pirate Bayn penkomiseen
24.05.2007 Tukholma - Pirate Bayn syyteharkinta on jälleen pitkittymässä. Takavarikoituja laitteita ja kryptattua sisältöä ei ole ehditty tutkia läpikotaisin, joten syyttäjä anoo työhön kuukausien lisäaikaa.
Kolme vuotta sitten
Cartier ahdisteli Applea hetken
24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Taxell, Lilius ja 40 muuta mentoroivat naisia huipulle 09:14
- Huippukokouksessa otettiin yhteen eurobondeista 08:11
- EK hermostui: "Kohtalokas isku Suomen viennille" 08:52
- EU-johtajien levy ei vaihdu: "Haluamme Kreikan pysyvän eurossa" 07:58
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa 06:02
- » Taloussanomat.fi












