Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tilastokeskus

Elektroniikkateollisuus junnasi paikoillaan marras-tammikuussa

23.4.2004 09:21 Elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistuksen liikevaihto ei marras-tammikuussa vielä yltänyt plussan puolelle. Ala pääsi kuitenkin samaan tilanteeseen kuin vastaavana aajankohtana viime vuonna, ilmenee Tilastokeskuksen tutkimuksesta

Kaikkien teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan marras-tammikuussa kaksi prosenttia pienempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin.

Kotimaan liikevaihto laski edellisvuodesta viisi prosenttia, mutta vienti kasvoi kaksi prosenttia.

Liikevaihto pieneni tarkasteluajanjaksolla eniten energia- ja vesihuollossa, 15 prosenttia. Autojen ja perävaunujen valmistuksessa laskua kertyi 11 prosenttia ja metallituotteiden valmistuksessa seitsemän prosenttia vuoden takaisesta.

Liikevaihto kasvoi eniten metallien jalostuksessa, 19 prosenttia. Kaivostoiminnassa ja louhinnassa sekä koneiden ja laitteiden valmistuksessa kasvua kertyi yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Digita varoittaa päivityksestä

24.05.2007 Digitaalisessa televisioverkossa tehdään lähetyslaitteiston päivityksiä keskiviikkona 30.5. ja torstaina 31.5, Digita kertoo. Töiden vuoksi digitaalisen kanavanippu C:n lähetyksissä saattaa esiintyä molempina päivinä lyhyitä katkoksia klo 8.00 - 16.00.


Kolme vuotta sitten

Mona Lisa mahtuu 140 merkkiin

24.05.2009 Mario Klingemann ohjelmoi kuvanpakkausohjelman, joka tunkee Mona Lisan yhteen 140 merkin mittaiseen Twitter-viestiin.

.