Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lakikustannukset jarruna

Microsoft yllätti mainiolla tuloksella

23.4.2004 05:42 Ohjelmistoyhtiö Microsoft teki vuoden alkuneljänneksellä analyytikoiden odotuksia paremman tuloksen. Yhtiö hyötyi pc-myynnin kasvusta ja palvelinohjelmistojen hyvästä kysynnästä. Yhtiön tulos kuitenkin supistui lakikustannusten vuoksi.

Financial Timesin mukaan Microsoftin tammi-maaliskuun tulos pieneni viime vuodesta 39 prosenttia. Syynä oli muun muassa kilpailevalle Sun Microsystemsille maksettu 2,53 miljardin korvaussumma patenteista.

Microsoft on joutunut tekemään ylimääräisiä varauksia myös EU:n komission yhtiölle lätkäisemiä jättisakkoja varten.

Yhtiö odottaa myös myynnin kasvun hidastuvan tämän tilikauden 14 prosentista vain neljään prosenttiin ensi heinäkuussa alkavalla tilikaudella, talousjohtaja John Connors sanoo FT:n mukaan.

Tammi-maaliskuussa yhtiön myynti kasvoi 17 prosenttia ja oli 9,18 miljardia dollaria. Analyytikoiden odotukset olivat vain 8,67 miljardissa dollarissa.

Osakekohtainen tulos oli viisi senttiä odotuksia parempi eli 0,34 dollaria. Sijoittajat tietävät hyvin Microsoftin vahvan taseen ja odottavat yhtiön maksavan tänä vuonna reippaat osingot.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Aldata liittyy Symphonyyn

24.05.2007 Kalifornialainen Symphony Technology Group ostaa suomalaisen kaupan alan tietojärjestelmätoimittaja Aldata Solution Oyj:n käteisellä. Aldatan johto puoltaa kauppaa, jossa yhtiön osakkeille maksetaan 19 prosentin preemio.


Kolme vuotta sitten

Pelitalo Midway myynnissä 33 miljoonalla dollarilla

24.05.2009 Warner Bros -elokuvastudio haluaa ostaa konkurssikypsän Midway-pelivalmistajan.

.