Menire ylsi osakekohtaisesti nollille
30.4.2004 16:42 Pääomasijoittaja Menire Oyj teki tammi-maaliskuussa liikevaihtoa 2,57 miljoonaa euroa, ja liiketappiota 0,007 miljoonaa euroa. Tappio ennen veroja oli 0,198 miljoonaa euroa, mutta osaketta kohden yhtiö ylsi pitkästä aikaa nollatulokseen.
Meniren verkkopalveluliiketoimintaan kuuluvat ohjelmistoihin keskittynyt
Barium Nordic –konserni ja sen osakkuusyhtiöt Donator ja FA Solutions sekä verkkopalveluihin ja sähköiseen markkinointiviestintään erikoistunut Helsingin Sähköinen Toimisto.
Barium Nordicin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 0,405 miljoonaa ja liiketappio ennen poistoja 0,035 miljoonaa euroa. Meniren mukaan tappio johtui Barium eWriter 3.0:n kaupallistamisen myöhästymisestä ja Barium Platform -tuotteen Suomen lanseerauskuluista.
Yhtiön Ruotsin toiminta oli kannattavaa. Rakennemuutoksen vuoksi yhtiö ei esittänyt vertailutietoa edellisvuodelta.
Helsingin Sähköisen Toimiston liikevaihto oli 0,606 miljoona euroa ja liikevoitto ennen poistoja 0,099 miljoonaa euroa. Kasvua edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon oli noin 70 prosenttia.
Alkaneena vuonna Menire arvioi Vartioässien liittämisen konserniin nostavan liikevaihtoa noin neljällä miljoonalla eurolla 14 miljoonaan euroon ja liikevoiton ennen poistoja olevan positiivinen.
Yhtiö arvioi sekä turva- että verkkopalveluiden kannattavuuden paranevan viime vuodesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta 09:37
- Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa 09:09
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
3d-kauppa korvaa nykyisen e-kaupan
23.05.2007 3d-ostoskeskukset ja yksittäisille henkilöille suunnattu markkinointi tulevat korvaamaan nykyiset e-kaupat, kertoo Rackspace Managed Hostingin tilaama, internetistä vuonna 2020 kertova raportti.
Kolme vuotta sitten
Avaruussukkula laskeutui autiomaahan
24.05.2009 Hubble-teleskoopin huoltolento päättyi hetki sitten onnistuneesti Kalifornian autiomaahan.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Strategi: Kreikka ratkeaa tuskallisella kompromissilla 09:43
- Taxell, Lilius ja 40 muuta mentoroivat naisia huipulle 09:14
- Huippukokouksessa otettiin yhteen eurobondeista 08:11
- EK hermostui: "Kohtalokas isku Suomen viennille" 08:52
- EU-johtajien levy ei vaihdu: "Haluamme Kreikan pysyvän eurossa" 07:58
- Eurobondit ja Kreikan lähtöön varautuminen EU:n kipupisteitä 21:20
- Suomen bensaihme – tässä laskun syy 14:28
- Facebookia vastaan viritellään ryhmäkannetta 20:32
- » Taloussanomat.fi












