Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Online-taiston seuraava erä alkaa

Yahoo katsoo Aasiaan, tarjoaa 100 megatavua sähköpostitilaa

14.5.2004 12:46 Yahoo kertoo olevansa valmis online-taiston seuraavaan erään ja haastaa muun muassa Googlen ja MSN:n keskittyessään yhä enemmän ulkomaisiin toimintoihin. Muun muassa Kiinaan kaavaillaan maksettujen hakujen bisnestä ja kansainvälisten operaatioiden liikevaihdon uskotaan tuplaantuvan selvästi yli 400 miljoonaan euroon tänä vuonna.

Google on sijoittanut lähemmäs miljardi euroa web-hakuihin ja sanoo vastaavansa puolista kaikista yhdysvaltalaisten tekemistä hauista. Hakuteknologian puskemista maailmanlaajuisesti jatketaan tänä vuonna.

Haut ovat tosin vain osa yhtiön bisnestä. Yahoon pääjohtajan Terry Semelin mukaan tavoitteena on 15 miljoonaa maksavaa tilaajaa, kun pari vuotta sitten toiveena oli kymmenen miljoonaa tilaajaa. Semel ei kuitenkaan kertonut, milloin tavoitteeseen on aikomus päästä. Ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa Yahoolla oli 5,8 miljoonaa tilaavaa asiakasta muun muassa internet- ja sähköpostipalvelussaan.

Yahoo kertoi odotetusti, että se käynnistää tänä kesänä vaiheittain parannellut sähköpostipalvelut. Ilmaispalvelun käyttäjille luvataan sata megatavua tilaa viesteille, kun tällä hetkellä tilaa on vain neljä megatavua. Maksavien käyttäjien postilaatikoista tulee pohjattomia.

Google testaa parhaillaan Gmailia, ilmaista sähköpostia, joka tarjoaa gigatavun verran viestitilaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

19-vuotias kaahasi ja lähetti todisteet YouTubeen

24.05.2007 Lieksassa asuva 19-vuotias mies kaahasi parhaimmillaan 210 kilometrin mittarivauhdilla ja lähetti sitten kaverinsa kuvaaman ajovideon YouTubeen, Karjalainen kertoo verkossa. Mies on nyt epäiltynä törkeästä liikenneturvan vaarantamisesta.


Kolme vuotta sitten

Susirumasta t-paidasta tuli hittituote

24.05.2009 Käyttäjien kirjoittamat sarkastiset arviot nostivat Three Wolf Moon -t-paidan Amazonin hittituotteeksi.

.