FogScreen tekee mobiilisumunäytön
FogScreenin Mika Herpiöllä ei ole pulaa halukkaista sijoittajista.
8.6.2004 12:11 Vaporware on tietotekniikassa tuttua tavaraa, sellaista josta kerrotaan ja jota lupaillaan ja näytetäänkin, mutta joka loppujen lopuksi haihtuu sumuna ilmaan. Kahden tamperelaistohtorin keksinnön ansiosta sumu on muuttunut tuotteeksi, jota sijoittajat kilvan pyrkivät rahoittamaan.
FogScreen Inc:n toimitusjohtajan Mika Herpiön mukaan yrityksellä on suuri määrä halukkaita sijoittajia. Helsingissä MobileMonday-tapaamisessa maanantaina puhunut Herpiö sanoi, että yritykselle on tullut myös tuhansia spontaaneita tiedusteluja tuotteesta ja lisää tulee koko ajan.
Seinäjoen teknologiakeskuksessa toimiva FogScreen selvittelee sijoitustarjouksia kaikessa rauhassa, sillä se tulee toimeen omillaan jo nyt. Viiden valmiin sumuvalkokankaan vuokratulot riittävät kattamaan toiminnan ja jatkokehityksen kulut.
FogScreen vuokraa 150-kiloisia laitteitaan 3 000 – 9 000 euron päivähintaan. Ne voidaan toimittaa kehikon kanssa tai kattoon ripustettavana mallina. Kankaan leveyttä voidaan kasvattaa vapaasti, mutta nykykankaan korkeus on noin 1,5 metriä.
Pari laitetta on myös myyty ja yksi toimitettukin, vaikka teollista tuotantoa ei ole vielä aloitettu. Yhden laitteen hinta on 90 000 euroa.
Sumuvalkokankaan toiminta perustuu kahden "?ilmaseinän"? väliin ruiskutettavalle erittäin hienojakoiselle sumulle, johon voidaan kuvat voidaan heijastaa. Uusin keksintö on sumuun kirjoittaminen tai piirtäminen. Sumuvalkokangasta voidaan käyttää myös tietokoneen kosketusnäyttönä.
Herpiön mukaan laitteen tuottama sumu on niin vakaata, että se pysyy kasassa ilmavirrassa samaan tapaan kuin tupakansavusta puhalletut renkaat. Liikkuvaa sumumassaa voidaan käyttää kuvien projisointiin.
Sumu on niin hienojakoista, ettei se kastele verhon läpi käveleviä ihmisiä. Kosteutta haihtuu ilmaan saman verran kuin 20-30 hengen hengityksestä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Sosiaaliset verkkopalvelut sopivat alaikäisten suojelemisesta
10.02.2009 Internetin sosiaalisia verkostopalveluja ylläpitävien yritysten välillä on ensimmäistä kertaa päästy Euroopan laajuiseen sopimukseen verkkoyhteisöjen alaikäisten käyttäjien suojelemisesta, ilmoittaa Euroopan komissio, joka sanoo myötävaikuttaneensa yhteisymmärryksen syntymiseen.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













