Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hankkii Symbian-osaamista

Flander osti Symbian-yhtiö Handwisen

16.6.2004 08:59 Ohjelmistotestaus ja langattomia ohjelmistoja kehittävä tamperelainen
Flander Oy on ostanut Symbian-ohjelmistoyhtiö Handwise Oy:n pääomasijoittaja CapMan Oyj:ltä ja Nexit Ventures Oy:ltä sekä yhtiön henkilöstöltä. Yhtiöt eivät julkistaneet kauppasummaa tai muita ehtoja.

Vuonna 1999 perustetun Handwisen seitsemän työntekijää siirtyvät kaupan myötä Flanderin palvelukseen. Handwisen toimitusjohtaja Riku Ryödi jatkaa Flanderin ohjelmistoratkaisuista vastaavana johtajana.

Flanderin ohjelmistoliiketoimintayksikköä johtaa varatoimitusjohtaja Seppo Kolari. Flanderilla on kaupan jälkeen yhteensä 115 työntekijää, joista 20 Helsingissä.

Henkilöstö osti takaisin

Pääomasijoittajat Nexit ja CapMan tulivat Handwisen omistajiksi mobiiliyhtiöiden kuumimpana nousuaikana joulukuussa 2000.

CapManin rahastot ostivat tuolloin Handwisestä 22 ja Nexit Venturesin rahastot 9,4 prosenttia. Pääomasijoittajat olisivat voineet nostaa omistuksensa yhtiöstä yhteensä 47 prosenttiin, mutta näin ei tapahtunut.

Handwisen henkilöstö sen sijaan lunasti noin puolitoista vuotta sitten omistusta pääomasijoittajilta takaisin. Myyntihetkellä CapManilla oli 16,5 prosenttia ja Nexitillä 7,1 prosenttia osakekannasta. Henkilöstön omistusosuus oli noin 76 prosenttia.

- Vaativissa kehitys- ja konsultointiprojekteissa kouliintuneet Handwisen
asiantuntijat pääsevät Flanderin palveluksessa hyödyntämään osaamistaan monipuolisesti sekä kehittämään ammattitaitoaan edelleen, Flanderin toimitusjohtaja Mika Heikinheimo arvioi.

- Mobiilisovellusten kehittäminen on vasta kasvunsa alussa, Ryödi arvelee.

Helsingin yksikköön uudeksi myyntipäälliköksi on nimitetty Peter Layne, joka toimi aiemmin Nokian palveluksessa ostopäällikkönä. Lisäksi Helsingin yksikkö siirtyy elokuun alussa suurempiin tiloihin Ruoholahteen.

Haluaa lisävastuuta

Flanderin budjetoitu liikevaihto tälle vuodelle on noin kahdeksan miljoonaa euroa. Viime vuonna sen liikevaihto oli 3,6 miljoonaa euroa ja tulos positiivinen.

Flander arvelee tarvitsevansa lisää testaus- ja ohjelmistokehityksen osaajia lähiaikoina. Ohjelmistopalveluissa se lupaa ottaa enemmän vastuuta sitomalla tuottonsa asiakkaan kanssa kehitetyn tuotteen kaupalliseen menestykseen.


Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Loppuvuosi oli Sanomalle vaikea

10.02.2009 Mediakonserni Sanoman liikevoitto ilman kertaeriä heikkeni, mutta liikevaihto pysyi lähes ennallaan.

.