Corningille syyte dumppauksesta Kiinassa
17.6.2004 08:02 Maailman suurin valokuitujen valmistaja Corning Inc. on saanut syytteen hintojen polkemisesta Kiinassa. Yhtiö varoittaa syytteen heikentävän sen tulosta. Jupakassa on mukana kahdeksan muutakin yritystä.
Bloombergin mukaan Kiinan viranomaiset tutkivat Corningin menetelmiä, joiden mukaan yhtiö on voidellut kiinalaisia tullimiehiä käteismaksuilla, joiden suuruus on liittynyt yhtiön laitetuonnin arvoon.
Eräät Bloombergin haastattelemat analyytikot huomauttavat, että Kiinan telealan kasvunäkymät tuntuvat osoittautuneen Corningille liian houkutteleviksi.
Yhtiön osakkeen kurssi putosi eilisten tietojen jälkeen 28 senttiä 12,28 dollariin New Yorkin pörssissä.
Bloombergin tietojen mukaan Kiinan viranomaisten tutkimukset keskittyvät Changfei Optical Fiber & Cables Co.- ja Jiangsu Fasten Photonics Co. -nimisiin Corningin asiakkaisiin. Kiina tutkii myös japanilaisia ja korealaisia yrityksiä samojen epäilyjen tiimoilta.
Corning on kiistänyt kaikki dumppaussyytökset ja huomauttanut, että sen hinnat ovat Kiinassa pikemminkin korkeampia kuin kotimarkkinoilla Yhdysvalloissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ecta toivoo verkkovierailun loppua
24.05.2007 Euroopan haastajaoperaattorien liitto Ecta on iloinen Euroopan parlamentin tuesta matkapuhelujen verkkovierailumaksujen alentamiseksi. Enemmän olisi kuitenkin tehtävä, liitto katsoo. Tavoitteena on verkkovierailusta täysin vapaa Eurooppa.
Kolme vuotta sitten
Cartier ahdisteli Applea hetken
24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Kakkonen: Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta 12:11
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Maailman rikkain nainen = 325 581 suomalaista 10:34
- Venäjälle nousee valtava kasinoparatiisi 11:28
- Brittilehti tylyttää: Suomalaista unelmaa ei ole 11:50
- Strategi: Kreikka ratkeaa tuskallisella kompromissilla 09:43
- Taxell, Lilius ja 40 muuta mentoroivat naisia huipulle 09:14
- » Taloussanomat.fi
-
126 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
112 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
19 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö













