Microsofin kumppani Citrix havittelee yritysostoja
18.6.2004 14:32 Palvelinkeskeisestä tietojenkäsittelystä tunnettu Citrix Systems suunnittelee yritysostoja. Yritys ilmoitti vuosi sitten suuntautuvansa ohjelmistotuotteisiin, joiden avulla yrityksen järjestelmiin voidaan kytkeytyä erilaisilla päätelaitteilla.
Citrixin uudetkaan tuotteet eivät vielä kata kaikkia mahdollisia yhteystapoja, ja toimitusjohtaja Mark Templetonin mukaan tavoitteena on kasata kaiken kattava yhteystuotteiden paketti.
?Enimmäkseen rakennamme itse tuotteita ja teknologioita, mutta osaan tarvitsemme teknologioita muilta, esimerkiksi jos meillä ei mielestämme ole aikaa tuottaa ratkaisua itse. Yrityskaupoilla voidaan kasvattaa myös markkinaosuutta?, Templeton toteaa.
Työntekijän pitäisi saada yhteys yrityksen järjestelmiin riippumatta verkosta tai päätelaitteesta, oli se sitten pääte työntekijän pöydällä, kannettava tietokone hotellin langattoman wlan-yhteyden kautta tai vaikkapa matkapuhelin.
Viime vuonna Citrix osti ExpertCity-yrityksen, jonka nimi on nykyään Citrix Online. Yrityksen palvelun avulla käyttäjä voi käyttää omaa tietokonettaan toiselta päätteeltä. Vaikka tuotetta voivat ostaa myös yksityiset kuluttajat, Citrix ei Templetonin mukaan tähtää kuluttajamarkkinoille.
Ohjelmistoalan Sveitsi
Citrixin läheisin yhteistyökumppani on Microsoft. Yhtiöt ovat myös kilpailijoita, sillä Microsoft on sisällyttänyt ohjelmiinsa samoja toiminnallisuuksia kuin Citrixillä, ja samalla vienyt tältä pieniä yritysasiakkaita.
Microsoftilla olisi varaa ostaa läheinen yhteistyökumppaninsa Citrix, mutta Templetonin mukaan Citrix on kuitenkin Microsoftille kannattavampi kumppanina kuin tytäryhtiönä.
?Microsoft ei hyötyisi meidän ostamisestamme, sillä tuotamme kumppanina jo Microsoftille kaiken mahdollisen hyödyn. Lisäksi teemme yhteistyötä sellaisten yritysten kanssa, joiden kanssa Microsoft kilpailee."
"Olemme tavallaan puolueeton kuin Sveitsi, ja olemme kaikille hyödyksi, sillä meidän kauttamme niillä on hyödyllisiä yhteyksiä myös toisiinsa?, Templeton vertaa.
Partneroituminen onkin tärkeä osa yrityksen strategiaa. Microsoftin lisäksi Citrixillä on pitkä lista kumppaneita, muun muassa IBM, Hewlett-Packard, SAP, Oracle ja PeopleSoft.
Ja Microsoftin lisäksi Citrixin kilpailijoita ovat muun muassa Tarantella ja GraphOn. Tarantellan perustaja ja toimitusjohtaja Doug Mic-hels on ilmoittanut, että se aikoo haastaa Citrixin tuotteet kaikilla markkinoilla.
Ei vielä Linux-palvelimille
Citrix on IDC:n ja Meta Groupin tutkimusten perusteella arvioinut, että sen Access infrastruktuuri -ratkaisuiksi nimittämien tekniikoiden markkinat ovat yli 21 miljardia euroa vuonna 2007.
Templetonin mukaan erilaisten päätelaitteiden ja tekniikoiden määrä on kasvussa. Citrixin ohjelmista on tehty versiot Windows- ja Unix -palvelimille, mutta Linux-versioita ei ole.
?Linux-käyttöliittymien osuus markkinoilla on vielä pieni, ja meidän alaammehan on käyttöliittymien ja päätelaitteiden välinen yhteys", Templeton muotoilee.
Itse asiassa Citrixin ohjelmat saattavat edistää Linuxin leviämistä päätelaitteisiin. Jos kaikki päätelaitteella käytettävät ohjelmat kerran sijaitsevat palvelimella, ei päätelaitteen käyttöjärjestelmällä ole merkitystä.
Palvelimen käyttöjärjestelmä voi olla Windows, mutta päätelaitteessa voi käyttöjärjestelmänä olla esimerkiksi Linux.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Romanian presidentti äänitti itse rasisminsa
24.05.2007 Viikonvaihteessa uudelleen valittu Romanian presidentti Traian Basescu onnistui ampumaan poliittisesti omaan jalkaansa. Hän ärtyi toimittajaan, joka kuvasi häntä kauppareissulla ja nappasi häneltä kännykän pois.
Kolme vuotta sitten
Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla
24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Kakkonen: Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta 12:11
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Sijoitusyhtiö tunnusti: Facebookista tuli takkiin 12:41
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Maailman rikkain nainen = 325 581 suomalaista 10:34
- Venäjälle nousee valtava kasinoparatiisi 11:28
- Brittilehti tylyttää: Suomalaista unelmaa ei ole 11:50
- Strategi: Kreikka ratkeaa tuskallisella kompromissilla 09:43
- » Taloussanomat.fi
-
126 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
112 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
19 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö













