palmOnen viimeinen vartti voitollinen
22.6.2004 11:46 Tiistaina kämmenmikrovalmistaja palmOne ilmoitti sen viimeisen tilivuotensa neljänneksen olleen voitollinen. Kuluneen tilivuoden aikana yhtiön liikevaihto kasvoi 23 prosentilla 267 miljoonaan dollariin viime vuoden 217 miljoonasta.
palmOnen viime vuoden viimeisen neljänneksen nettotappio oli viisitoista miljoona dollaria eli 51 senttiä osaketta kohden. Tämän vuoden viimeisellä vartilla tappio kääntyi 27 sentin, tai 13 miljoonan nettovoitoksi.
Yhtiön edellinen neljännes tuotti hiukan päälle yhdeksän miljoonan dollarin, eli osaketta kohden 20 sentin verran tappiota.
Jos laskennassa ei käytetä uutta GAAP-järjestelmää, yhtiö teki juuri loppuneella viimeisellä neljänneksellä voittoa lähes kuusitoista miljoonaa dollaria eli 0,32 dollaria osakkeelta. Laskentatavassa on jätetty ottamatta lukuun varojen kuoletuksen, lykätyn osakepohjaisen kompensoinnin ja rakennejärjestelyn vaikutukset.
Vastaavat luvut viime vuoden viimeiseltä vartilta olivat päälle kahdeksan miljoonaa, tai 0,28 dollaria osaketta kohden tappiota.
- Me saavutimme kannattavuuden neljännekselle, ja meidän kämmenmikrojen ja älypuhelimien kysyntä jatkuu vahvana. Lopetimme tilivuoden 2004 hyvin tuloksin lähes kaikkien mittareiden mukaan, ja me lähdemme ensi vuoteen optimistisina kiihtyvästä kasvusta ja kannattavuuden noususta, kertoo Todd Bradley palmOnelta.
Loppuneen tilivuoden aikana palmOne toimitti laitteitaan nelisen miljoonaa kappaletta. Kaiken kaikkiaan Palm- ja palmOne-nimien alla on toimitettu jo 26 miljoonaa laittetta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Virtualisointi on päivän sana palvelimissa
24.05.2007 Emea-alueen palvelinmarkkina jatkoi kelpo kasvuaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, tutkimusyhtiö IDC raportoi. Liikevaihto nousi yksitoista prosenttia yli 3,1 miljardiin euroon ja toimitukset kahdeksan prosenttia 600 000 kappaleeseen.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Kakkonen: Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta 12:11
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Sijoitusyhtiö tunnusti: Facebookista tuli takkiin 12:41
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Maailman rikkain nainen = 325 581 suomalaista 10:34
- Venäjälle nousee valtava kasinoparatiisi 11:28
- Brittilehti tylyttää: Suomalaista unelmaa ei ole 11:50
- Strategi: Kreikka ratkeaa tuskallisella kompromissilla 09:43
- » Taloussanomat.fi













