Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yrityskauppa

Amerikkalaisyritys nappasi Sumean

23.6.2004 16:04 Yhdysvaltalainen mobiilialan ohjelmistoyritys Digital Chocolate, Inc. on
ostanut suomalaisen mobiilipeliyhtiö Sumea Interactive Oy:n. Sumeasta tulee kaupan myötä syntyvän yhdistyneen yhtiön Euroopan pääkonttori, jonka johtajana toimii Sumean nykyinen toimitusjohtaja Ilkka Paananen.

Osapuolet eivät julkista kaupan yksityiskohtia.

Vuonna 2003 perustetun Digital Chocolaten perustaja ja pääjohtaja Trip Hawkins kuuluu pelialan merkittävimpiin vaikuttajiin. Hawkins tunnetaan maailman suurimman peliyhtiön Electronic Artsin perustajana. Hän toimi EA:n toimitusjohtajana 10 vuotta ja vei toimikaudellaan yhtiön pörssiin.

Suomalaisen Sumean mobiilipelit ovat saaneet useita kansainvälisiä
palkintoja. Jälleenmyyjinä toimivat muun muassa Vodafone, O2, T-Mobile, Orange, AT&T, Cingular, TeliaSonera, China Mobile, CSL Hong Kongissa ja Singtel Singaporessa.

Sumean Mafia Wars -peli on tällä hetkellä yksi Vodafonen myydyimmistä mobiilipeleistä.

?Yhdistymisen myötä Suomeen syntyy kansainvälinen mobiilipelijulkaisija,
jolla on resurssit ja taustavoimat viedä suomalaista pelinkehitysosaamista
maailman markkinoille?, Sumean Paananen kertoo.

Kaupan myötä syntyvällä yhdistyneellä yrityksellä on yli 110 jälleenmyyntikanavaa 53 maassa. Yrityksellä on 60 työntekijää ja se kasvaa nopeasti. Sumea-pelien kansainvälisesti tunnetuksi noussut brändi säilyy. Sumean henkilöstö siirtyy uuden yrityksen palvelukseen.

Sumean avainhenkilöt jatkavat uuden yrityksen merkittävinä omistajina sekä toimivat edelleen avainrooleissa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Virtualisointi on päivän sana palvelimissa

24.05.2007 Emea-alueen palvelinmarkkina jatkoi kelpo kasvuaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, tutkimusyhtiö IDC raportoi. Liikevaihto nousi yksitoista prosenttia yli 3,1 miljardiin euroon ja toimitukset kahdeksan prosenttia 600 000 kappaleeseen.

.