Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
T-Mobilella saumat suurvoittoon

Virgin Mobile valmistautuu pörssiin

28.6.2004 09:45 Matkapuhelinmarkkinoiden suurin palveluoperaattori Virgin Mobile kaavailee listautumisantia jo ensi viikolla. Ison-Britannian viidenneksi suurin mobiilioperaattori tarjonnee sijoittajille 1-1,2 miljardin punnan arvosta osakkeitaan.

Virgin Mobilen annin suuruudesta kertoi Reuters. Toisaalta Sunday Telegraph uutisoi, että yhtiö on jo jonkin aikaa etsiskellyt järjestäjiä ja institutionaalisia sijoittajia annilleen.

Virgin Mobile halunnee tarjota osakkeitaan ennen kuin Lontoon pörssi hiljenee kesälomien ajksi. Lisäksi yhtiön nokkamies Richard Branson tiedetään innokkaaksi annin kannattajaksi.

Virgin Mobile ja sen emoyhtiö Virgin Group eivät kommentoi tietoja.

T-Mobile seuraa innokkaana tilannetta

BBC:n mukaan kyseessä on yksi Britannian suurimmista listauksista tänä vuonna.

Uutinen on hyvä myös saksalaiselle kilpailijalle T-Mobilelle, joka myi tammikuussa 50 prosenttia Virgin Mobilen osakkeistaan sillä ehdolla, että jälkimmäinen listautuu kahden vuoden kuluessa. Tässä tapauksessa T-Mobile saa neljänneksen osuuden annin tuotoista.

Vuonna 1999 toimintansa aloittaneella Virgin Mobilella melkein neljä miljoonaa mobiiliasiakasta.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Novell käänsi patenttiasioissa takkia

24.05.2007 Ilmeisesti Novellin käyttäjäkunta kavahti sen ja Microsoftin välistä yhteistyösopimusta niin pahasti, että Linux-toimittajaksi ryhtyneen yhtiön on pakko tehdä jotain. Nyt Novell pyrkiikin korjaamaan ohjelmistopatentteihin liittyviä ongelmakohtia yhdessä Electronic Frontier Foundationin kanssa.

.