Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hakee säästöjä, keskittyy myyntiin

Nortel myy lähes kaiken tehtailunsa Flextronicsille

30.6.2004 10:06 Nortel Networks myy lähes koko telelaitteiden tuotantonsa sopimusvalmistaja Flextronicsille 675-725 miljoonalla dollarilla. Sopimuksen mukaisesti Flextronics valmistaa laitteita Nortelille neljä vuotta ja tarjoaa suunnittelupalveluita kolmen vuoden ajan.

Samalla kirjanpitosotkuistaan vaikeuksissa rypevä Nortel lupasi julkistaa kolmen viime vuoden korjatut tilitietonsa heinäkuun loppuun mennessä. Yhtiö aikoo myös julkistaa elokuun puolivälissä osan tämän vuoden ensimmäisen ja toisen neljänneksen tulostiedoista.

Nortelin hallituksen puheenjohtaja Chahram Bolouri odottaa yrityksen saavan tehtaiden myynnistä 75-100 miljoonan dollarin vuosittaiset säästöt vuoteen 2008 mennessä.

Nortel on ulkoistanut valmistustaan voimakkaasti viiden viime vuoden aikana. Bolourin mukaan ulkoistuksien ansiosta myynnin kustannukset, kiinteät kulut ja varastointikulut ovat pienentyneet. Yritys aikoo nyt keskittyä entistä vahvemmin myyntiin.

Myydyt tehtaat neljästä maasta

Omistajaa vaihtavat tehtaat sijaitsevat Brasiliassa, Kanadassa, Ranskassa ja Pohjois-Irlannissa. Ne työllistävät noin seitsemän prosenttia Nortelin 35 000 henkilön työvoimasta.

Flextronics, jolla on tehtaita viidessä maanosassa, on yksi nopeimmin kasvavista sopimusvalmistajista. Viime tilivuodellaan 14,5 miljardin dollarin liikevaihdon tehneen yrityksen asiakkaita ovat muun muassa Ericsson, Microsoft, Dell, Alcatel, Siemens ja HP.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Novell käänsi patenttiasioissa takkia

24.05.2007 Ilmeisesti Novellin käyttäjäkunta kavahti sen ja Microsoftin välistä yhteistyösopimusta niin pahasti, että Linux-toimittajaksi ryhtyneen yhtiön on pakko tehdä jotain. Nyt Novell pyrkiikin korjaamaan ohjelmistopatentteihin liittyviä ongelmakohtia yhdessä Electronic Frontier Foundationin kanssa.

.