Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laskua lavealla rintamalla

Veritasin varoitus säikäytti teknosijoittajat

7.7.2004 11:44 Tallennusohjelmistoja valmistavan Veritasin tiistain tulosvaroitus pani sijoittajat epäilemään teknoyhtiöiden näkymiä laajemmastikin. Veritas-uutinen pudotti myös Ciscon, Microsoftin ja Oraclen osakekursseja.

Veritasin osakekurssi romahti New Yorkissa kokonaista 35 prosenttia 17,05 dollariin. Yhtiön mukaan sen ohjelmistojen heikko kysyntä supistaa toisen neljänneksen tuloksen 20 prosenttia pienemmäksi kuin Wall Streetin analyytikot ovat povanneet.

Veritas julkistaa toisen neljänneksen tuloksensa 27. heinäkuuta.

Financial Timesin mukaan Veritas ei kerro, johtuuko sen heikko ennuste esimerkiksi Legato Systemsin kilpailusta. Viime mainitun uusi omistaja on tallennusjätti EMC.

Veritas veti joka tapauksessa perässään ison joukon muita teknoyhtiöitä kurssilaskuun. Cisco Systems painui 2,5, Microsoft 1,5 ja Oracle kolme prosenttia Nasdaqissa tiistaina.

Goldman Sachsin analyytikko Laura Conigliaro arvelee, että teknoyhtiöiden asetelmat ovat toisella neljänneksellä olleet odotettua vaikeammat sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Miehelle sakkoja ja yhteiskuntapalvelua kaistan varastamisesta Michiganissa

24.05.2007 Michiganilainen mies istui joka päivä autossaan nettikahvilan ulkopuolella tarkistamassa sähköpostiaan. Mies ei tiennyt, että kyseessä on laiton tunkeutuminen tietokonejärjestelmään.


Kolme vuotta sitten

Cartier ahdisteli Applea hetken

24.05.2009 Apple sai jälleen niskaansa oikeushuolia, mutta tällä kertaa pulmat saatiin selvitettyä heti kättelyssä. Cartier kiitti ja peruutti takavasemmalle.

.