Finnetin YT-neuvottelut saatiin päätökseen
21.7.2004 15:30 Finnet Oy:n kesäkuussa aloittamissa yhteistoimintaneuvotteluissa esitettiin enimmillään 230 henkilötyövuoden vähennystarve. Neuvottelut johtuivat yhtiön rakennemuutoksesta toiminnan kehittämiseksi.
Järjestelyjen seurauksena konsernin yhtiöistä vähennetään työvoimaa noin 160 henkilöllä. Henkilöstöä vähennetään erityisesti ulkoistamalla toimintoja sekä jättämällä määräaikaisia työsuhteita uudistamatta. Muiden järjestelyjen jälkeen henkilöstöstä irtisanotaan 39 henkilöä lähinnä pääkaupunkiseudulta.
- Yhteistoimintaneuvotteluiden tavoitteena oli sopia henkilöjärjestelyistä, kun organisoimme toimintaamme kilpailukykymme varmistamiseksi. Irtisanomisilta ei vältytty, vaikka ne jäivätkin selvästi kesäkuussa esitetystä enimmäismäärästä, Finnet Oy:n toimitusjohtaja Matti Makkonen kommentoi.
Uudistuksessa yhtiön kaikkien tytäryhtiöiden kehitys-, myynti- ja markkinointi -toiminnot keskitetään suoraan Finnet Oy:n alaisuuteen. DNA Plus Oy:n myymälätoiminta pääkaupunkiseudulla sulautetaan osaksi Finnet Com Oy:n toimintaa. Finnet Com on tähän saakka vastannut Finnetin yritysasiakaspalveluista, mutta uudistuksen jälkeen se palvelee puhelinyhtiöiden tavoin myös yksityisasiakkaita.
- Finnet Oy:n puitteissa tehtävät muutokset liittyvät koko Finnet-ryhmän kehittämiseen. Aiomme hyödyntää yhä selkeämmin vahvaa alueellista läsnäoloamme. Tämä tulee näkymään myös Finnetin dna-asiakkaille. Heitä palvelevat ensisijaisesti Finnetin alueelliset puhelinyhtiöt. Finnet Comista on kehittymässä pääkaupunkiseudun uusi puhelinyhtiö, joka palvelee yrityksiä ja yksityisasiakkaita sekä vastaa myymälätoiminnastamme, Makkonen jatkaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:15 Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 11:03 Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 09:51 Blackberryn joukot harvenevat
- 09:17 Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 07:19 HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 07:00 Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- 23.5. Raketin vuoksi jumittanut avaruusalus sai H-hetken
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Web-hotelli sulki Nestespoil.comin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 23.5. Facebookin pankki ja pörssi oikeuteen listautumisesta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä 22:44
- Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa 22:39
- Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa 13:35
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Novell käänsi patenttiasioissa takkia
24.05.2007 Ilmeisesti Novellin käyttäjäkunta kavahti sen ja Microsoftin välistä yhteistyösopimusta niin pahasti, että Linux-toimittajaksi ryhtyneen yhtiön on pakko tehdä jotain. Nyt Novell pyrkiikin korjaamaan ohjelmistopatentteihin liittyviä ongelmakohtia yhdessä Electronic Frontier Foundationin kanssa.
Kolme vuotta sitten
Rauhoita lapsi GameBoyllä ja ilokaasulla
24.05.2009 Amerikkalaiskeksintö auttaa rauhoittamaan leikkaukseen menevän lapsen.
Taloussanomat
- Tämä virus ei säästä euroa – pakko valita 06:01
- Muussa yritystoiminnassa vielä haastetta Kakkoselle 12:11
- Autotalleja ja veneitä – edunsaajat +14 % 12:56
- Isännöitsijät säikähtivät: "Pysäköinti villiintyy" 11:26
- Sijoitusyhtiö tunnusti: Facebookista tuli takkiin 12:41
- Viimeisin villitys Suomen työpaikoilla: meditointi 06:03
- Kreikan kohtalonpäivä: 1.1.2013 10:48
- Maailman rikkain nainen = 325 581 suomalaista 10:34
- Venäjälle nousee valtava kasinoparatiisi 11:28
- Brittilehti tylyttää: Suomalaista unelmaa ei ole 11:50
- » Taloussanomat.fi













